www.locallit.net | www.locallit.net/english

Karjalan kirjallisuuden historiikki
Aleksander Ivanov
Punalippu 4/1963, 111–113

On ilmestynyt painosta Letopis literaturnoi zhizni Karelii - Karjalan kirjallisuuselämän aikakirjat.

Kirjassa tehdään yhteenveto tasavaltamme kirjallisuuden historiallisesta kehityksestä Lokakuun vallankumouksen sankaripäivistä nykyaikaamme asti. Vielä joku vuosi sitten saatoimme vain haaveilla tällaisesta teoksesta. Nyt tämä kooltaan muhkea ja ulkoasultaan silmää hivelevä kirja on edessämme.

Nimilehdellä on esitetty järjestöt, jotka osallistuivat aikakirjan valmistamiseen: SNT:n Tiedeakatemian Karjalan filiaali, Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutti, Valtion yleinen kirjasto. Teos on tarkoitettu lähinnä Karjalan korkeakoulujen ylioppilaille, pedagogeille, tiedemiehille, kirjailijoille, kaikille kirjallisuuden harrastajille ja ystäville Karjalassa. Siihen runsaslukuiseen joukkoon kuuluu kynäilijöitä, jotka vasat kokeilevat voimiaan ja kykyään kirjallisen työn uralla, sekä lukijoita eri puolilta Karjalaa. Ja kaikkia heitä kiinnostaa, minkälaisia teitä on kirjallisuutemme kehityksessään kulkenut.

Kirjan tekijäkollektiivi ja Karjalan kirjakustantamo julkaisivat kirjan lahjaksi Karjalan ASNT:n kirjailijain neljännelle edustajakokoukselle. On sanottava suoraan, että lahjan on erinomainen!

Alkaen vuodesta 1917 kirjassa on kronologisessa järjestyksessä lueteltu sekä erillisinä laitoksina että aikakauslehdissä julkaistut Karjalan kirjailijain teokset, arvostelevat kirjoitukset ja kirjallisuustieteelliset artikkelit sekä kaikki kirjallisuutta koskevat merkittävimmät uutiset.

Johdannossa sanotaan, että ennen Lokakuun Suurta vallankumousta Karjalassa ei ollut omaa kaunokirjallisuutta lainkaan. "Kansan runolliset lahjat ilmenivät vain suullisessa runoudessa. Karjala oli jo ammoisista ajoista tunnettu eepillisistä runoistaan, jotka muodostivat perustan maailmankuululle Kalevalalle, sankaritaruistaan, lyyrillistä lauluistaan, syvällisen dramaattisista itkuvirsistään, erinomaisista saduistaan…

Karjalan kirjallisuuden synty, muovautuminen ja kehitys ei tapahtunut alkuvoimaisesti. Ratkaiseva osa Karjalan nuoren kirjallisuuden samoin kuin Neuvostoliiton muidenkin kansojen kirjallisuuden kehityksessä oli puolueen politiikalla kaunokirjallisuuden alalla, joka näkyy useissa puolueasiakirjoissa alkaen VKP(b):n VIII edustajakokouksen päätöslauselmasta ja päättyen N. S. Hrushtshevin kirjoitukseen "Kiinteämmäksi kirjallisuuden ja taiteen yhteys kansan elämään" ja NKP:n XXII edustajakokouksen päätöksiin.

Karjalan kirjallisuuden syntytiet olivat vaikeita. Omien kirjailijain ohella sen kartuttamiseen ja kehittämiseen osallistuivat aktiivisesti Venäjän neuvostokirjallisuuden ja Suomen vallankumouksellisen kirjallisuuden edustajat. Karjalassa aloittivat kirjailijatoimintansa ja työskentelivät nykyään tunnetut neuvostokirjailijat V. Ketlinskaja, G. Fish, N. Gribatshev ja S. Orlov, kirjallisuudentutkijat ja -kriitikot, T. Trifonova, V. Bazanov ja eräät toiset. 20-luvun alussa suomen kielellä ilmestyneessä Karjalan kommuuni lehdessä julkaistiin suomalaisen vallankumouksellisen runoilijan Kössi Kaatran runoja Karjalasta ja sen kansasta. 30-luvun keskivaiheilla Neuvostoliittoon muuttanut suomalainen runoilija Armas Äikiä oli myös läheisessä yhteydessä Karjalan kirjalliseen liikkeeseen.

Yhdessä Jalmari Virtasen, A. Ivanovin, F. Ivatshevin, J. Kutasovin, A. Linevskin, Topias Huttarin, S. Norinin ym. kanssa Karjalan kirjailijajärjestön ydinjoukon 30-luvulla muodostivat Eemeli Parras, Hilda Tihlä, Oskari Johansson, Ragnar Rusko, Mikael Rutanen ja Santeri Mäkelä, jotka olivat vuosina 1918-30 muuttaneet Karjalaan Suomesta ja Amerikasta. He toivat Karjalan kirjallisuuteen Suomen kirjallisuuden demokraattisen suunnan perinteitä.

Karjalan kirjallisuus nojautui kehityksessään monikansallisen neuvostokirjallisuuden ja ennen muuta Venäjän kirjallisuuden suureen kokemukseen. Lokakuun Suuren vallankumouksen jälkeen yhteydet Venäjän kirjallisuuteen laajenivat mittaamattomasti. Osallistuen välittömästi kirjallisuuselämäämme venäläiset neuvostokirjailijat edistivät Karjalan kirjallisuuden kasvua. Eräät heistä ovat omistaneet miltei kaikki teoksensa Karjalan ja sen kansan kuvaamiselle."

Aikakirjasta näkyy, miten Karjalan kirjallisuus kasvoi ja kehittyi, kuka oli sen alkuunpanija ja kuka osallistui aktiivisesti sen luomiseen. Vuonna 1917 julkaistiin aloittelevien vallankumouksellisten runoilijain ensimmäisiä kumousaiheisia runoja vain paikallisissa lehdissä. Mutta jo vuonna 1918 näkevät päivänvalon ensimmäiset Karjalan kirjailijain kirjat - P. Korennon Äänisentakaisia satuja, A. Metelkinin Talonpoikaisrunoilijan runoja, D. Moshinskin Runoja. Vuonna 1919 ilmestyi kansakulun opettajan A. N. Nujajevin runovalikoima, S. Polivanovin näytelmä Proletaari, J. Ladoginin Satu kommunistiveljeksistä. Vuosi vuodelta julkaistiin kirjoja yhä enemmän, muun muassa J. Jurjevin näytelmä Hänen askeleensa (1920), V. Gudkovin runokokoelma Pohjan perukoilta (1922), V. Klishkon kokoelma uskonnonvastaisia runoja ja lauluja Jumala, pait ja nuorisoliitto (1923).

Tunnetun Karjalan kansanrunoilijan Jalmari Virtasen runoja julkaistiin ensi kerran Karjalassa vuonna 1920, ja hänen ensimmäinen runokirjansa, jossa oli M. Gorkin kirjoittama johdanto, ilmestyi erillisenä laitoksena kymmenen vuotta myöhemmin. Vuonna 1920 alkoi julkaista teoksiaan I. Ivolgin, vuonna 1921, E. Parras, vuonna 1922 N. Jaakkola, R. Rusko ja S. Mäkelä, vuonna 1924 O. Johansson, vuonna 1926 F. Ivatshev ja vuonna 1928 L. Helo (T. Huttari).

Allekirjoittanut julkaisi ensimmäiset runonsa vuonna 1925. On luonnollista, että muistissani ovat säilyneet ensimmäiset tapaamiset lukijain kanssa, työmme kirjallisuuskerhoissa, monien kynäilijätoverieni ensimmäiset kirjat. Muista kun A. Linevski julkaisi Mir prikljuthheni aikakauslehdessä ensi kerran kertomuksensa Elämän puolesta ja S. Norin samoihin aikoihin ensimmäisen kuvauksensa. Piakkoin ilmestyivät myös heidän ensimmäiset kirjansa: S. Norinin Räjäytetyt vuoret ja A. Linevskin Tohtori Podobin.

Aikakirjasta voidaan nähdä Karjalan jokaisen kirjailijan kirjallisen uran alku ja koko luovan työn taival. Myös niiden, joiden toiminta on tietyistä syistä vuosikymmenien ajan unholassa. Nyt kun heidän työnsä ja nimensä on palautettu kunniaan, on koittanut aika ryhtyä julkaisemaan niitä heidän parhaita teoksiaan, joilla on vissi merkityksensä ja tärkeä sijansa Karjalan kirjallisuudessa.

Mielenkiintoisia ovat myös seuraavat tosiseikat. Tunnettu kirjallisuudenarvostelija ja kirjallisuudentutkija T. Trifonova aloitti uransa Petroskoissa vuonna 1924 runoilijattarena. Lenin-palkinnon saanut kirjailija ja lehtimies N. Gribatshev myös aloitti uransa Petroskoissa: hänen ensimmäinen runonsa oli julkaistu aikakauslehdessä Udrankik slova vuonna 1932. Kirjailija A. Timonen esiintyi julkisuudessa ensi kerran vuonna 1931 ja kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi hänen kertomuskokoelmansa Lentomashina. Sitä seuraavina vuosina hänet tunnettiin runoilijana, ja vasta vuonna 1940 hän siirtyi lopullisesti proosan alalle. Myös kirjailija F. Trofimov aloitti toimintansa runoilijana julkaisten vuonna 1929 Suksilla nimisen runon. Vuodesta 1935 hän on kirjoittanut vain suorasanaista.

Osasto Karjala Venäjän kaunokirjallisuudessa sisältää myös paljon mielenkiintoista. Tasavallassamme on käynyt monta tunnettua kirjailijaa, jotka sitten kirjoittivat teoksia Karjalan luonnosta ja ihmisistä. A. M. Gorki julkaisi tunnetun kuvauksensa Maan äärellä, K. Paustovski kirjoitti teoksen Charl Lonsevillen kohtalo ja Järvirintama, M. Prishvin julkaisi kirjat Pelottamattomien lintujen seudulla ja Keisarin tie, N. Pogodin näytelmän Aristokraatteja, A. Kovalenkov runoelman Sitä nimitetään Karjalaksi, K. Simonov kuvaussarjan Karjalan rintamalla, G. Fish novellit Kiimasjärven valtaus, Jalguba ja Kamennyi bor. Karjalasta ovat kirjoittaneet teoksia D. Shtsheglov, N. Virta, J. German, G. Holopov, A. Absaljamov, M. Marjenkov, E. Grin, J. Ryss ja J. Rzhevskaja sekä runoilijat Lenin-palkinnon laureaatti A. Prokofjev, V. Sajanov, V. Lugovskoi, N. Tihonov, A. Zharov, Vs. Rozhdestvenski, M. Dudin, A. Reshetov, B. Liharev, S. Orlov, A. Shogentsukov, I. Demjanov ja monet toiset runoilijat.

Karjalassa on tehty suurta ja antoisaa työtä aikamme huomattavimpien kirjailijain teosten julkaisemiseksi suomen kielellä. A. M. Gorkia on esimerkiksi käännetty toista sataa kertaa. Hänen teostensa suomentamiseen osallistuivat J. Virtanen, L. Helo, N. Jaakkola, S. Rautanen, M. Mylläri, F. Ivatshev, F. Iskakov ja monet muut. V. Majakovskin runoja on julkaistu suomennettuna 35 kertaa. Neuvostorunoilijan runoja ovat suomentaneet A. Äikiä, N. Laine (N. Gippijev), J. Rugojev, T. Summanen, T. Väätäinen ja F. Ivatshev, M. Sholohovin kirjoja on julkaistu 20 kertaa. Niitä ovat suomentaneet L. Helo, L. Grönlund, U. Vikström ym.

Voitaisiin luetella hyvinkin pitkälti kaikkea sitä mielenkiintoista, mitä on Aikakirjassa. Mutta se veisi liian paljon aikaa ja tilaa, sillä kirjassa on kaikki merkittävä.

Oikeudenmukaisuuden nimessä on kuitenkin todettava, että kirjassa on melkoisesti myös "aukkoja". Teokset laatijat tosin sanovat, että Isänmaallisen sodan aikana ei ollut mahdollisuutta seurata kaikkia sotilasaikakausjulkaisuja. Mutta olisihan sen voinut tehdä nyt. Olisi vain pitänyt kääntyä sotaan osallistuneiden kirjailijain puoleen tarvittavan aineiston etsimisessä. Aikakirjan laatijat eivät huomioineet myöskään monia sellaisia Neuvostoliiton julkaisuja, joissa on annettu palstatilaa tasavaltamme kirjailijoille ja heidän teoksilleen. Jostain syystä ei ole huomioitu edes Moskovassa ja Leningradissa ilmestyneitä kokoelmia "Runouden päivä", jossa olivat mukana Karjalan runoilijat.

Näistä harmillisista "pikkuseikoista" huolimatta on Aikakirjan laatijoille M. F. Pahomovalle ja N. M. Poleshtshukille sekä toimittajille S. V. Kolosjonokille, N. M. Jaakkolalle ja V. A. Shteinbergille ja koko kollektiiville, joka osallistui kirjan valmistamiseen, lausuttava vilpittömästi lämpimät kiitokset. Sen he ovat ansainneet.

www.locallit.net