www.locallit.net | www.locallit.net/english

Kansansa ymmärtäjä ja tulkitsija
Eino Karhu
Carelia 4/1998, 15–16

Vaikka Jaakko Rugojev kirjoitti suomen kielellä pitäen sitä kirjakielenä vienankarjalaisille sopivampana, hän oli silti merkittävimpiä ja johdonmukaisimpia karjalaisuuden puolustajia Karjalan tasavallassa.

Itse sana Karjala ei suinkaan ollut Jaakolle pelkkä maantieteellinen ja hallinnollis-alueellinen käsite, kuten nykyään monelle muulle. Se oli hänelle karjalaisten iänikuinen kotimaa, johon liittyivät esi-isien muistot, toiveet ja askartelut. Jaakko ei suvainnut sanontatapoja "meidän rakas Karjalamme", "meidän oma tasavaltamme" niiden ventovieraitten suusta, jotka lähetettiin ties mistä Karjalan johtoon sanelemaan miten sen asiat oli järjestettävä. Se oli Jaakosta aivan samanlaista virkavaltaisuutta kuin ovat nykyään eräitten isänmaallisten poliitikkojen aikeet muuttaa "rakas tasavaltamme" pelkäksi kuvernementiksi.

Henkilökohtaisissa keskusteluissa sekä julkisissa tilaisuuksissa Jaakko moitti joskus kirpeästi meikäläistä historiantutkimusta siitä, että nimenomaan karjalaisten etninen historia jäi siinä jotenkin yleisten poliittisten tapahtumien varjoon. Tutkimuksen kohteena ei ollut varsinainen kansallinen kehitys vaan yleisvenäläinen (tai yleisneuvostoliittolainen) historia määrätyn alueen rajoissa. Näissä moitteissa oli perää, vaikka akateemisella historiantutkimuksella oli sen ajan puitteissa omat vaikeutensa.

Kirjailija Rugojevilla oli laaja arkisto kotona, ja yhä uusia mappeja ja pahvilaatikoita kerääntyi kirjahyllylle. Ne sisälsivät karjalaisten maanmiesten elämäkertoja ja muistelmia, kirjailijan omia muistiinpanoja ja matkakertomuksia lukuisista retkistään Vienan kotikonnuille. Hän tapasi paljon ihmisiä ja viihtyi heidän seurassaan, vaikka paikallinen kansanelämä ja kansallinen kulttuuri eivät aina kehittyneetkään parempaan päin. Parhaat Jaakon muistot liittyivät nuoruusvuosiin 1920-luvun loppuun ja 1930-luvun alkupuoleen, jolloin äidinkielinen kouluopetus ja kulttuuritoiminta lähti liikkeelle.

Jaakko oli kansanomainen seuraihminen eikä mikään ylpeilevä, itseensä sulkeutunut intellektuelli. Kuten muutkin syntyperältään vienankarjalaiset kirjailijat, hän kuului ensimmäisen polven kansalliseen sivistyneistöön. Tämä merkitsi sitä, että persoonallisuutena hän oli vielä hyvin lähellä varsinaista kansaa, omia maanmiehiään, ja tunsi välittömästi omat vienalaiset juurensa. Hän oli kirjailija, mutta halusi samalla olla kansanmies. Hänen eräässä runossaan sanotaankin:

Älä suotta soimaa mua, talonpojan poikaa, kyllin hieno mielestäni vaikken olla voikaan Karkeahko taidan olla, suora luonteeltani, silti ei ne pahimpia liene vikojani -.

Kuten tunnettua, aito karjalaiset ovat olleet korpikylien asukkaita, eivät kaupunkilaisia. Hienostelu ei kuulunut kansanihmisten hyveisiin - Jaakosta se olikin valesivistyneisyyttä. Siksi hän varoitti runossaan halveksivasta suhtautumisesta "karkeahkoihin" kansanihmisiin:

Älä hypi silmillensä, älä saapasjalkmoukiksi soimaa Heidän työstään, luistaan, lihaksistaan tämä maa on saanut kuntoa ja voimaa.

Oli aika jolloin me olimme Jaakon kanssa hyviä naapureita ja asuimme samassa kerrostalossa. Huomasin, kuinka paljon vienalaisia ystäviä ja tuttavia kävi tapaamassa Jaakkoa. Ahkera kyläily kuului sekin aitoon karjalaiseen elämäntapaan. Usein vieraat yöpyivät Jaakon luona kahden huoneen asunnossa, joten perheen emännälle se mahtoi olla koetus, mutta miehet nauttivat ystävällisestä rupattelusta vienalaiseen tapaan.

Kenties tässä yhteisyyden tunnossa ja tapaamisten merkeissä oli jälkiä entisestä karjalaisesta sukuyhteisö- ja suurperheperinteestä. Kertoohan Nikolai Jaakkola Pirttijärvi-romaanisarjassaan, miten samannimisessä vienalaisessa korpikylässä asui muinoin vain kolme suurperhettä, mutta jokaisessa perheessä oli Maura-vanhuksen muistojen mukaan yli kolmekymmentä eläjää, ja kaikki elivät sovussa siihen asti kunnes suurperhelaitos lopullisesti hajosi ja sammui.

Karjalaisten kohtaloista ja elämäntavoista Jaakko oli valmis kertomaan loputtomiin, jos vain oli kiinnostuneita kuulijoita. Julkisissa tilaisuuksissa hän esiintyi varsin temperamenttisena puhujana ja kiihtyi nopeasti ikään kuin koko Sali olisi ollut täynnä hänen vastaväittäjiään, mikä pani yleisön joskus hymyilemään.

Jaakko Rugojevin huolet olivat Karjalan kansan yhteisiä huolia, hän oli kansansa syvällinen ymmärtäjä ja tulkitsija.

www.locallit.net