www.locallit.net | www.locallit.net/english

Maanmiestensä kuvaaja
Antti Timosen 70-vuotispäiväksi
Reino Kotti
Punalippu 4/1985, 115–118

Tunnettu karjalainen kirjailija Antti Timonen on tehnyt kirjallisuutta on yli puolen vuosisadan ajan, sillä hänen ensimmäiset kertomuksensa ilmestyivät jo 30-luvun alussa. Timonen muistelee hymyillen, kuinka hänen äitinsä hermostui, kun hän sodasta palattuaan ilmoitti aikovansa kirjailijaksi. Hänen lukutaidoton äitinsä toivoi hartaasti että pojasta tulisi opettaja. "Kirjojahan voi ostaa kaupastakin", hän sanoi tyytymättömänä. Nykyään Antti Timosen kirjoja näkee kirjakauppojen hyllyillä myös kaukana tasavallan ulkopuolella, Suomessakin. Hänen teoksiaan on käännetty venäjän, eestin, latvian ym. kielille.

Antti Timosen koko elämä on liittynyt Karjalaan. Hän on syntynyt vuonna 1915 pohjoisessa Luusalmen kylässä, Kalevalan laulumailla. Hän tunsi seutunsa elämän yksityiskohtia myöten ja myöhemmin tämä heijastui hänen kirjallisessa työssään. Aiheekseen kirjailija aina valitsee kotiseudun, kaikissa kirjoissaan hän kertoo sen asukkaista, maanmiehistään.

Timonen on aina hyvin tarkka kuvatessaan todellisuutta ja pyrkii kirjoittamaan päivänpolttavista ongelmista. Näin voi sanoa jo ensimmäisestä kertomuskokoelmasta Lentomassina, joka ilmestyi vuonna 1933 ja jonka aiheena oli uuden oraat vanhassa ja patriarkaalisessa, eli siinä kerrottiin Karjalan maaseudulla silloin tapahtuvista sosiaalisista muutoksista. Kertomukset oli tehty koruttomaan tyyliin, niiden pohjoiskarjalainen murre meni hyvin perille lukijaan.

Sodan aikana ollessaan rintamalla poliittisena työntekijänä Timonen kirjoitti poliittisesti ajankohtaisia teräviä artikkeleja sanomalehtiin, teki kuvauksia sankareista ja rintamatapahtumista. Hänen kirjoituksiaan ilmestyi säännöllisesti Totuudessa, Na bojevom postu, V boi za rodinu ja Bojevoi putj -lehdissä.

Jo rintamalla Antti Timonen alkoi miettiä sota-aiheista kirjaansa, jossa aikoi kertoa siitä mitä oli itse kokenut ja nähnyt. Työn hän aloitti välittömästi rintamalla ja tuloksena syntyi suuri kertomus "Konepistoolin laulu", joka oli omistettu tapahtumille Karjalan rintamalla ja ilmestyi vuonna 1944. Myöhemmin tältä pohjalta syntyi sota-aiheinen pienoisromaani "Karjalasta Karpaateille", joka näki päivänvalon vuonna 1948 ja oli Timosen ensimmäisiä huomattavia kirjailijantöitä.

Pienoisromaani pohjautui kirjailijan päiväkirjaan. Muutama paksu kulunut vihko, jotka sisältävät rintamaelämän kiireessä tehtyjä muistiinpanoja, muutaman sivun pituisia yksityiskohtaisia kuvauksia - ne ovat jo sinänsä kiinnostava historiallinen asiakirja. Päivätä päivään Timonen pani muistiin niiden raskaiden vuosien tapahtumat ja vaikutelmansa eletystä ja koetusta. Näin syntyi tavallaan ainutlaatuinen kronikka siitä miten neuvostosotilaat etenivät Karjalan rajoilta Karpaateille saakka.

Pienoisromaani oli osoituksena siitä että sotavuodet edistivät nuorenmiehen kehitystä kirjailijana, hän oppi kirjoittamaan ajankohtaisia nasevia tekstejä, oppi näkemään todellisuuden sen kaikkine yksityiskohtineen ja tekemään siitä yleistäviä kuvia.

Antti Timosen kirjat ovat aina ajankohtaisia. Vuonna 1951 ilmestyi Punalipussa hänen kertoelmansa "Valaistu ranta" ja 1953 "Tuulilahden vastuulla". Näissä molemmissa kirjailija käsittelee niitä ongelmia, jotka olivat ajankohtaisia tasavallassa juuri silloin, ensimmäisinä sodanjälkeisinä vuosina. Silloin taloudessa oli etusijalla puutavaran valmistus. Puutavaraa tarvittiin kaupunkien, tehtaiden ja kylien uudelleenrakentamiseen, ja suuri osa entisistä sotamiehistä lähti silloin metsätöihin. Tästä Timonen kertookin sen ajan teoksissaan. Jossain mielessä nämä kertoelmat ovat jääneet pinnallisiksi, niiden tapahtumien kuvaus oli enimmäkseen ulkokohtaista, liiankin tarkkaan kerrottiin niissä teknologiasta. Henkilöt, heidän luonteenkuvauksensa jäi näin ollen taka-alalle.

Vuosien kuluttua Timonen naurahteli itsekin: "Aiemmin olen kirjoittanut metsätöistä ja uitosta, mutta nyt kirjoitan ihmisistä, vain ihmisistä." Tällä hän tarkoitti romaaniaan "Kotoisilla poluilla", jonka Punalippu julkaisi vuonna 1957. Se oli ensimmäinen kansallinen romaani, joka käsitteli sen aikaista elämää Karjalassa. Tästä lähtien Antti Timonen tunnustettiin yleisesti romaanikirjailijaksi. Tässä romaanissa hän jo ylsi uudelle taiteen asteelle, kuvauksen keskipisteen muodosti nyt jo henkilöiden henkinen maailma.

"Kotoisilla poluilla" ilmestyi aikoihin, jolloin neuvostokirjallisuus koki suuria muutoksia. Niitä aikoja muistellessa Oleg Šestinski mm. kirjoitti: "Kuulat eivät enää vinkuneet silloin kun aloitimme uramme runoilijoina. Se tapahtui 50-luvulla, joka sekin oli vaikeata aikaa, monet silloiset tapahtumat järkyttivät meitä, panivat miettimään, ja koimme olevamme vastuussa siitä mikä tapahtuu kansan elämässä."

Jokaisen ihmisen henkilökohtainen vastuu ja elämänasenteen valinta - tämä on "Kotoisilla poluilla" romaanin perusaiheita. Elämä koettelee päähenkilöä Veikko Larista, mutta kuitenkin hän jaksaa kestää kaikki edesottamukset.

Puolueen 20. edustajakokouksen jälkeen tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset johtivat siihen, että lukija alkoi yhä enemmän kiinnostua nykyaikaa käsittelevistä teoksista. Ja tällainen oli nimenomaan Antti Timosen Kotoisilla poluilla, jossa kerrottiin Karjalan asukkaista, aikalaisistamme ja kipeistä sen ajan ongelmista.

Sodanvastaista aihetta kirjailija käsitteli dilogissaan "Mirja" (ensimmäinen osa - "Pieni valkosiipi" ilmestyi 1960 ja toinen "Olen kotona" - 1965).

Alkusysäyksen tämän teoksen luomiseen antoi kirjailijalle eräs tositapahtuma. Ollessaan kerran Suomessa Antti Timonen tutusti karjalaiseen tyttöön, joka oli lapsena joutunut Suomeen. Hän asui rehellisen, hyväntahtoisen pariskunnan luona, ja he olivat hänelle kuin isä ja äiti. Tavatessaan Timosen tämä tyttö pyysi häntä löytämään hänen äitinsä, joka oli jäänyt Neuvostoliittoon.

Koko tämä tytön elämäntarina oli kuin kaukainen sodan kaiku, joka sai kirjailijan ottamaan teoksensa aiheeksi rauhantaistelun. "Mirjassa" hän kirjoitti siitä kuinka epäluottamuksen ja epäilyksen, joskus vihankin seitin läpi orastavat ystävyyden ja yhteisymmärryksen oraat. Nämä ajankohtaiset kysymykset on käsitelty romaanissa selkeästi ja kärkevästi.

"Mirjan" ja kirjailijan tuoreimman "Yksi aurinko kaikille" romaanin (1982) kirjoittamisen välillä on kaksikymmentä vuotta. Näinä vuosina on maailma muuttunut huomattavasti, mutta rauhanpuolustuksen ongelma, kasojen välisen ystävyyden ongelma on nytkin yhtä ajankohtainen asia.

Tätä teemaa Timonen käsittelee myös viimeisimmässä romaanissaan, lähinnä Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden pohjalta. Kootessaan romaaninsa aineistoa kirjailija kävi Kostamuksen vuoririkastamon ja Loviisan atomivoimalan rakennustyömailla, Pääjärvellä ja Raahen metallitehtaissa.

Kirjailijan oman tunnustuksen mukaan hänen teostensa henkilöillä on tavallisesti prototyypit todellisuudessa. "Yksi aurinko kaikilla" romaanin päähenkilön, neuvostolehtimies Pavel Timofejevin prototyyppinä on luultavasti kirjailija itse. Hänen suuri elämänkokemuksensa heijastuu koko romaanin tekstistä, tuo siihen vakuuttavuutta. Romaanin henkilöiden, rakennustyömailla toisiaan tapaavien karjalaisten, suomalaisten ja venäläisten henkilöhahmojen kautta kirjailija pyrkii välittämään maidemme yhteistyön kehityksen nykytilan, hän kertoo siitä yhteisestä asiasta, joka yhdistää ihmiset, edistää yhteisymmärrystä heidän välillään.

Pienessäkin tapahtumassa kirjailija osaa nähdä yleisen ja merkityksellisen. Romaani "Autioituneen kylän asukkaita" (1975) pohjautuu tällaiseen elämän yksityiskohtaan. Vanha karjalainen Lohirannan kylä on syrjässä suurista nykyajan tapahtumista. Vähitellen asukkaat muuttavat tästä kylästä muualle, siirtyvät järven vastakkaiselle rannalle, lähemmäksi piirikeskusta ja suuria rakennustyömaita, mukavuuksin varustettuihin taloihin. Aika on pysähtynyt autioituneessa Lohirannan kylässä, mutta henkiset yhteydet, jotka liittävät entiset kylän asukkaat toisiinsa ja esi-isiinsä, eivät ole katkenneet. Kaupungissakin suurin osa kyläläisistä jää uskolliseksi omalle kylälleen ja esi-isiensä perinteille.

Paitsi nykyaika, kirjailija on syventynyt tarkastelemaan myös Karjalan menneisyyttä. Tasavallassamme ja sen ulkopuolellakin on laajasti tunnettu historiallinen ja vallankumousaiheinen romaani "Me karjalaiset" (1971), jossa kerrotaan vuosien 1921-1922 tapahtumista tasavallan pohjoisosassa. Romaani ja sen pohjalta tehty näytelmä,"Otatko miut, Karjalan mua?" toivat kirjailijalle tunnustusta. Timonen on saanut niistä KASNT:n ja VSFNT:n valtionpalkinnot.

Miksi tavallisesti nykyajasta kirjoittava kirjailija ryhtyi tekemään historia-aiheista teosta kansalaissodan aikaisista tapahtumista? Nuorissa kirjallisuuksissa historialliset romaanit ovat tiettävästi tärkeällä sijalla, mm. noin puolet karjalaisten tekijöiden romaaneista on nimenomaan historia-aiheisia. Akateemikko G. Lomidzen mukaan tämänlaiset romaanit "ovat tavallaan kansallisen elämän, psykologian ja historian tiedostamisen ensimmäisiä askeleita". Näin ollen on täysin ymmärrettävää, että monet kirjailijat hakeutuvat tarkastelemaan kansansa menneisyyttä, kansallisen kulttuurin lähteitä. Suuressa määrin tämä selittyy kansallisen itsetietoisuuden nousulla, kun tietyllä historian vaiheella herää tarve tarkastella mikä on kunkin kansan paikka maailmassa.

Nikolai Jaakkolan tetralogiassa "Pirttijärven rantamilla" (1949-1968) heijastuu Karjalan historia, karjalaisten henkinen kehitys, kun patriarkaalisen elämänkäsityksen tilalle tulee sosialistinen maailmankuva, kun vähitellen opitaan ymmärtämään maailman monimutkaisuus ja luokkataistelun tärkeys.

Käyttäen hyväkseen mm. Nikolai Jaakkolan kokemuksen historiallisen romaanin luomisessa Antti Timonen loi oma teoksensa menneisyydestä. 20-luvun tapahtumat olivat jättäneet Timoseen pysyvän jäljen: "Pahana painajaisunena muistan kovat pakkaset ja loputtoman jono hevosia rekineen ja kelkkoja, joissa naiset vetivät pieniä lapsia aavaa Ylä-Kuittijärven jäätä pitkin… Meitä nimitettiin sotapakolaisiksi, jotka pakenivat bolševikkeja… Tuo matka oli eräänä merkkipaaluna elämäni taipaleella… Olin jo sen verran varttunut, että muistan tapahtumat miltei kuukausittain. Matka oli siksi merkittävä tapaus pohjoiskarjalaisten historiassa, että puolisen vuosisataan myöhemmin olen tutkinut sitä tarkemmin. Elettiin vuoden 1922 helmikuun jälkipuoliskoa. Vuosien1921-1922 bandiittikapina, niin kansa sitä nimitti, läheni loppuaan. Perääntyessään nuoren Punaisen armeijan iskuista valkoiset ajoivat Suomeen noin viitisentoista tuhatta naista, lasta ja vanhusta. Me olimme tavallaan panttivankien asemassa…" Näin muistelee Timonen muistelmateoksessaan "Elämä on ollut minulle antelias", joka julkaistiin Punalipussa 1980.

Vaikeat lapsuuden muistot eivät olleet unohtuneet. Uudelleen ja uudelleen kirjailija palasi mielessään niihin aikoihin, tutki arkistoaineistoa ja kirjallisuutta kansalaissodasta Karjalassa sekä keskusteli silminnäkijöiden kanssa. Romaani Me karjalaiset on omistettu kansalaissodan sankareille, kirjailijan maanmiehille.

Vuosisadan alussa, suurten sosiaalisten muutosten kynnyksellä, raja-Karjala oli jumalan ja ihmisten hylkäämää kolkkoa seutua. Syrjäisissä korpikylissä, jokien ja järvien rannoilla jouduttiin elämään erillään muusta maailmasta, ja elämä kulki vanhoja, vuosisatojen aikana muovautuneita raiteita. Mutta vallankumous herätti seudun, sen vaitelias kansa joutui suurten mullistusten pyörteisiin.

"Me karjalaiset" romaanin päähenkilö Vasselei toivoi voivansa pysyä erillään politiikasta, vallankumoustapahtumista. Hänelle, joka oli kasvanut patriarkaalis-henkisessä, seisahtuneessa talonpoikaisperheen ilmapiirissä, oli samantekevää kuka taistelee ja mistä ja kumpi osapuoli voittaa. Vasselei oli jo sotia sotinut, hän oli niihin väsynyt ja kaipasi rauhallista elämää, mutta joutuikin tahtomattaan kansansa vihollisten leiriin. Tuskallinen oli Vasselein taival, ja kun hän alkoi tajuta mihin oli joutunut, hän maksoi virheestään kalliin hinnan - oman elämänsä hinnan.

On vaikea kuvitella Karjalan kirjallisuutta ilman Antti Timosen teoksia. Hänen henkilöitään ovat tavalliset raatajat, pohjoisseudun asukkaat, eri sukupolvien edustajat. Heidän tapahtumarikkaat, vaikeat kohtalonsa ovat kuin mosaiikkipalat, joista muodostuu moni-ilmeinen kuva työtärakastavasta ja lahjakkaasta Karjalan kansasta.

www.locallit.net