www.locallit.net | www.locallit.net/english

Ystäväni Urho
Armas Mišin
Carelia 6/2002, 34–37

Ryhmä kirjailijoita, joiden joukossa olivat mm. suomenkieliset kirjailijat Ortjo Stepanov, Unelma Konkka (Katri Korvela), Matti Masajev ja Urho Ruhanen, erosi vuonna 1993 Karjalan Kirjailijaliitosta ja perusti oman kirjailijajärjestönsä. Kirjailijat moittivat liittoa, jonka puheenjohtajana minä olen ollut vuodesta 1988, taantumuksellisuudesta, kommunistivallan kannatuksesta ja jopa juutalaisvihasta.

Samana vuonna Karjalan Kirjailijaliitto kieltäytyi osallistumasta poliittiseen sanasotaan, johon Moskovan johto halusi vetää meidät mukaan. Karjalan kirjailijajärjestö kuului Venäjän Kirjailijaliittoon. Kirjoitimme Literaturnaja Rossija -lehteen ja Kirjailijaliiton hallintoon siitä, että pystyttelemme edelleen syrjässä politiikasta.

Karjalan Kirjailijaliitto ei rikkonut kertaakaan antamaansa lupausta, mutta moitteita tuli aivan satelemalla. Kun Dmitri Gusarov tapasi kenraali Varennikovin, lehdistöön ilmestyi heti sarja koko Kirjailijaliittoa syyttäviä artikkeleita.

Poliittisten syiden lisäksi muutkin tekijät vaikuttivat kirjailijoiden eroon liitosta. Taloudellinen tilanne oli silloin jyrkästi huonontunut. Kirjailijain avustussäätiö ei enää toiminut. Järjestömme jättivät nekin, joita olin pitkään ja kannattanut ja suosinut Neuvostoliiton Kirjailijaliittoon. Olin tietenkin huolissani heistä. Varsinkin Urho Ruhasesta.

Ymmärsin häntä. Urho, joka 1930-luvun lopussa rankaisutoimenpiteiden uhrina paiskattiin kahdeksaksi vuodeksi leiriin, ei voinut olla vastaamatta demokratian kutsuun. Jos olisin ollut Kirjailijaliiton rivijäsen, olisin ehkä tehnyt samaa. Mutta puheenjohtajana en voinut pettää minut valinneiden kirjailijoiden luottamusta.

Olen toiminut niiden kirjailijoiden parissa, joiden kanssa kävin demokraattisissa kokouksissa. Siellä tapasin usein Urho Ruhasen, Eino Kiurun ja Ivan Kostinin.

Vaikka Urho erosi vanhasta liitosta, meidän ystävyyssuhteemme ei rikkoutunut. Hän soitti minulle ja kutsui kylään. Tapasimme hänen asunnossaan, joskus ulkona. Ja aina kävelimme kaupungilla.

- Älä hermostu, Armas! Emme lähteneet sinun takiasi. - Hän tarkoitti itseään, Ortjo Stepanovia ja Matti Masajevia. Keskustelumme kiertyi aina Karjalan kirjallisuuden ja uusien kirjojen ympärille. Näytin Urholle vasta sepittämäni runoja ja odotin hänen arvosteluaan. Kaikki, mitä kirjoitin monen vuoden kuluessa annoin Urhon luettavaksi. Aikaisemmin näytin runojani Taisto Summaselle.

Karjalan Kirjailijaliiton 11. kokous, johon Ortjo Stepanov ja Urho Ruhanen kutsuttiin kunniajäseniksi, pidettiin vuonna 1995. Kuunneltuaan selostuksen liiton asioista ja kirjailijoiden puheenvuoroja Urho piti puheensa. Salista kuului hyväksyntää ilmaisevia ääniä.

- Minä päätin palata Karjalan Kirjailijaliittoon. Olen sen perustajia, eikä minun olisi pitänyt jättää sitä. Tein virheen, sanoi Urho.

Se oli kansalaisrohkeutta vaatinut kirjailijan teko.

Maailma ei ole mustavalkoinen. Ihmisten on opittava ymmärtämään toisiaan. 1930-luvun kokemukset ovat osoittaneet, että on hyvin helppoa tehdä ihmisestä vihollinen.

Luin Kirjailijaliiton 1930-luvun kokouspöytäkirjoja. Kirjailijat leimasivat kollegojaan kansalliskiihkoilijoiksi, fasisteiksi, "mädiksi liberaaleiksi", trotskilaisiksi ja vakoilijoiksi.

Puolue-elimissä leimattiin epäluotettavaksi jokainen, joka erosi muista. Kerran kirjailijapiireissä lausuttu tai pöytäkirjaan merkitty "leima" riitti syytteen nostamiseen. Rehelliset ihmiset puhuivat ilman pahoja aikeita kirjailijoiden työn puutteellisuuksista. Ja tulivat tahtomattaan ilmiantajiksi.

Urho Ruhanen leimattiin ensimmäiseksi suomalaiseksi nationalistiksi. "Karjalan oppilaitoksissa kirjallisuuden opetusta annettiin porvarillis-nationalistisessa hengessä... Opettajana on 'kirjallisuudentutkija', suomalainen nationalisti Urho Ruhanen", kirjoitti Jalmari Virtanen 30. syyskuuta 1937 Literaturnaja gazeta -lehden julkaistussa artikkelissa Porvarillisten nationalistien talutusnuorassa. Vähän aikaisemmin 22. syyskuuta, Punainen Karjala-lehdessä Kirjailijaliiton puheenjohtaja Fjodor Ivatšjov sanoi kirjallisuudenarvostelija Ruhasta "fasistinationalistisen teorian vannoutuneeksi kannattajaksi."

Ruhanen erotettiin työstä. Kommunistisen puolueen jäsenenä hän uskoi vielä oikeudenmukaisuuteen. Urho kääntyi Karjalan aluekomitean ja lehtien puolueen. Tahtoen tai tahtomattaan Ruhanen joutui kajoamaan heihin, jotka leimasivat hänet fasistiksi.

Vainoista huolimatta Urho Ruhasen ja Lea Halon (Huttarin) suhteet pysyivät ystävällisinä. Edellä mainitun Ivatšjovin artikkelin mukaan Lea Helo olisi muka perustanut nationalistien ja kansanvihollisten ryhmän, johon kuuluivat Urho Ruhanen, Väinö Aalto, Kalle Vento ja monet muut. Ruhanen vangittiin vuonna 1938 Hatsinassa, jossa hän oli päässyt työhön opettajaopistoon.

Urho Ruhanen kirjoitti vuonna 1987 Vuosisadan pyörteissä -kirjan. Luettuani sen kysyin Ruhaselta: "Miksi et ole kertonut kirjassasi siitä, mikä tapahtui sinulle 1930-luvulla?" Hän vastasi: "Joskus kirjoitan siitäkin".

Pois jäänyt luku julkaistiin vuonna 1988 Sever- ja Carelia - aikakauslehdissä. Valitettavasti Ruhasen teosta oli lyhennetty. Vanha ja sairas Urho ei ehtinyt kirjoittamaan seikkaperäisemmin vankilakokemuksistaan.

Ruhanen oli loppuun asti kiitollinen ystävälleen Lea Helolle. Helo uskalsi kirjoittaa hallitukselle Ruhasta puolustavan kirjeen. "Miksi, minä, 'nationalistisen ryhmän johtaja' olen vapaana, mutta hän on vankilassa," kysyi Lea Helo kirjeessään.

Kerran Ruhanen kertoi minulle, että hän, Lea Helo ja muistaakseni Ragnar Rusko näkivät lähellä Petroskoin satamaa sijaitsevan talon ikkunasta, että turvallisuuspalvelun miehet kiduttivat uhriaan vastapäätä olevan talon kellarissa.

Urho Ruhanen sai muistoksi Lea Helolta kirjoituskoneen. Näin Helon kirjoittaman lapun, jossa hän vahvisti luovuttaneensa kirjoituskoneen Ruhaselle.

Viimeisinä vuosinaan Ruhanen osallistui tarmokkaasti Kirjailijaliiton ja Carelia-lehden toimintaan. Hän kuului Carelian toimitusneuvostoon. Ruhanen oli käännösosaston aktiivinen jäsen. Hänen oli yhä vaikeampaa lukea, ja hän tutustui vain johonkin käännöksen katkelmaan, useimmiten alkuun.
- Katsotaan miltä vaikuttavat ensimmäiset lauseet, Ruhanen laski leikkiä. Hän hakeutui mielellään kirjailijoiden seuraan, Kirjailijaliiton kokouksiin ja Inkeri-liitossa pidettyihin tilaisuuksiin Ruhasen toivat hänen pojantyttärensä Irina ja tämän aviomies Anatoli.

Ruhanen oli nuorten kirjailijoiden kasvattaja. Karjalan kirjallisuushistorian ensimmäinen oppikirja Kutsu kirjallisuuteen. Ohjelmat ja metodiset ohjeet kirjallisille kerhoille oli Ruhasen vuonna 1931 laatima.

Vankileiristä vapauduttuaan hän teki hyvin paljon Vieljärven koulun opettajana ja johtajana. Työskennellessään pedagogisessa korkeakoulussa Ruhanen julkaisi noin kymmenen oppikirjaa, jotka oli tarkoitettu yläasteen oppilaille ja humanistisen tiedekuntien opiskelijoille.

Karjalan Kirjailijaliiton johto, Carelia- ja Karjalan Sanomat -lehtien toimitukset hakivat monesti Urholle Petroskoin kunniakansalaisen arvonimeä. Viime kerralla meihin liittyi Inkeri-liiton johto. Saimme kuin saimmekin yhdessä tahtomme läpi. Vähän ennen Ruhasen kuolemaa hänelle myönnettiin Petroskoin kunniakansalaisen arvonimi.

Kävimme Robert Kolomaisen kanssa sairaalassa ennen Urhon kuolemaa. Hän ilahtui tulostamme ja nousi istuvilleen. Ennen lounasta hän pyytämättä apua nousi suurin ponnistuksin pesemään käsiään. Urhon pöydällä oli kaupunginjohtaja Andrei Djominin kunniakansalaisen arvonimen myöntämisen yhteydessä tuoma iso kukkakimppu. Luulimme, että tälläkin kertaa kuolema perääntyy.

Ruhasen poismenosta kuuli Israelissa asuva kirjailija Lazar Šapiro, jonka kanssa TEKSTIÄ PUUTTUU Lazar soitti minulle ja itku kurkussa kertoi siitä, että hän on ikuisesti kiitollinen tälle miehekkälle, uhrautuvalla ja henkisesti kauniille miehelle. Hän muisteli Urhon vaimoa Lilja Petrovnaa. Vainovuosina tämä epäitsekäs ja pyyteetön nainen sai luvan tavata vankilassa "kansanviholliseksi" leimattua miestään. Odottaessaan miehensä paluuta leiristä hän kasvatti kolme poikaa. Lujaluontoinen Lilja kantoi huolien taakan loppuun asti.

Urho Ruhanen eli viimeisinä vuosinaan läheisten ystäviensä ja pojanlasten kesken. Kävin monta kertaa hänen luonaan Tškalovinkadulla.

Urhon huoneessa kaikki pysyy omilla paikoillaan niin kuin hänen aikanaan.

www.locallit.net