www.locallit.net | www.locallit.net/english

Ystävämme Moskovasta
Jouko Korhosen syntymän 60-vuotispäiväksi
Pekka Mutanen
Punalippu 11/1984, 105–106

Käydessäni Moskovassa en voi olla soittamatta monivuotiselle tuttavalleni Jouko Korhoselle. Kuultuaan päällimmäiset uutiset Jouko kysyy, että taasko olen majoittunut hotelliin, eikö taaskaan tule aikaa poiketa hänen luonaan.
- Älä seuraavalla kerralla tilaa hotellia, tule suoraa päätä meille. Kyllä sopu sijaa antaa, ja suuhun pantavaakin löytyy...
Vierailtuani kerran Joukon kotona ymmärsin, ettei tervetulotoivotus ollut pelkkä kohteliaisuus, vaan välttämättömyys. Jouko välttämättömyys tavata ihmisiä, keskustella heidän kanssaan, saada kosketusta maailmaan, olla tapahtumien tasolla. Välttämättömyys korvata muulla tavalla tärkeimmän aistin menettäminen.

Jouko Korhonen on erinomainen keskustelukumppani. Periaatteellinen ja samalla tasa-arvoisuutta sekä toisen mielipiteitä kunnioittava. Hän on myös ahkera kertomaan työstään, työtovereistaan, omista kokemuksistaan.

Jouko Korhonen on syntynyt 16. marraskuuta 1924 Suomessa, Pielisjärvellä työläisperheen esikoisena. Hänen jälkeensä perhe lisääntyi vielä kahdella poika- ja yhdellä tyttölapsella. Haaveet opiskelusta keskeytyivät isän menehdyttyä sodassa. Poika joutui auttamaan äitiä perheen elatuksessa. Mutta ei aikaakaan, kun Jouko joutui itsekin sotaan, tosin sen loppuvaiheeseen, häätämään saksalaisia pois Pohjois-Suomesta.

Sodan jälkeen Jouko työskenteli eri paikoissa ja kokeili eri ammatteja. Se ei suinkaan johtunut siitä, etteikö hän olisi tullut toimeen niin rakennusalalla kuin sahallakin tai tehtaalla valurina. Aika oli sellaista, ja työtä täytyi etsiä eri puolilta Suomea ja tyytyä siihen, mitä kulloinkin sai.

Jouko oli aktiivisesti mukana joukkotyössä. Ja miten muuten olisi voinut olla. Sodanjälkeisessä Suomessa käytiin kiihkeää ideologista taistelua työläiseen ja etenkin nuorten työläisten sieluista. Suomen kommunistinen puolue oli päässyt pitkäaikaisen maanalaisen toiminnan jälkeen ja ensimmäistä kertaa historiassaan lausumaan vapaasti mielipiteensä sekä järjestämään rivejään taistelussa taantumusvoimia vastaan. Monen muiden nuorten työläisten tavoin Jouko Korhonen löysi oman paikkansa tässä taistelussa alkaen vähitellen huomata, kuka maassa työväestä huolehtii. Hän liittyi Suomen kommunistiseen puolueeseen.

Nuori, tarmokas ja työläisten asiaan innostunut Jouko Korhonen osallistui lakkotaisteluihin, esiintyi puhujana joukkotilaisuuksissa. Hän kehittyi Suomen luokkataistelun mukana, ja hänestä tuli järjestömies.

Jouko Korhonen oli löytänyt paikkansa taistelussa työläisten riveissä. Hän oli täynnä tarmoa ja intoa. Mutta huonontuneen näön vuoksi hänen toimintansa rajoittui. Lääkärien avusta ei tullut suurtakaan helpotusta. Jouko sai kuulla, että naapurimaassa, Neuvostoliitossa, on tehty ihmeitä. Puoluetovereiden avustamana hän matkusti Moskovaan kohdistaen viimeiset toiveensa Neuvostoliiton lääketieteeseen. Muutaman kuukauden hoito auttoi jonkin verran, ja Jouko palasi toiveikkaansa takaisin Suomeen.

Liian myöhään oli tullut lääkärin apu. Näkö heikkeni heikkenemistään. Työkyvyttömyys sekä turvattomuus olivat edessä. Harmaana painajaisena ne vaivasivat Jouko mieltä. Hän matkusti taas Moskovaan jäädäkseen sinne vakituisesti. Siellä odotti herttainen sairaanhoitaja Zoja, rakkaus ja tuleva elämäntoveri.

Hän teki tunnollisesti ja aloitteellisesti työtä, liittyi Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen. Hän nautti tovereiden täyttä luottamusta, ja hänet valittiin työryhmänsä puolueorganisaattoriksi.

Jouko Korhosen kokemus ja pätevyys yhdistyksessä tunnetaan. Samoin tunnetaan myös hänen johdonmukaisuutensa ja periaatteellisuutensa. Hän ei ole joo-miehiä, uskaltaa panna vastaan. On ollut vaikeuksiakin. Mutta painostusta häntä kohtaan ei ole ilmennyt, koska kaikki hänen pyrkimyksensä on loppujen lopuksi suunnattu työkurin ja tuottavuuden kohentamiseksi. Sopu ja keskinäinen luottamus vallitsevat niin työtovereiden keskuudessa kuin myös suhteissa esimiehiin. Ja mikä Joukolle on tärkeintä - hän on täysipainoinen sosialistisen yhteiskunnan jäsen ja sen rakentaja sanan täydessä merkityksessä...

Keskustelun aikana Joukon kädet ovat miltei koko ajan liikkeessä, sormet tunnustelevat pöydällä olevia esineitä. Sisällä kotiaskareissa ja työssä hänen silmänsä ovat sormenpäissä, ulkona valkoisessa kepissä. Sen avulla hän kulkee työmaalle, kauppaan, suorittaa kävelyretkiä puistossa. Tullakseen omin päin toimeen täytyy olla hyvä muisti. Täytyy muistaa kävelyreitit, missä kohtaa ja mihin suuntaan kääntyä. Täytyy muistaa puhelinnumerot ja monen monet asiat. Työssä työkoneen ääressä, pelkän vaiston, muistin ja tottumuksen varassa pitää suorittaa päivän työnormit. Ja Jouko taas ei ainoastaan täyty, vaan ylittääkin norminsa. Eikä hän työstään kiiruhda kotiin. On luottamustehtäviä tai kokouksia ja opiskelutilaisuuksia.

Luulisi, että tällaisen työpäivän jälkeen kotiin palattuaan ja illallisen syötyään Jouko lysähtää väsyneenä vuoteelle. Ei sinne päinkään. Jouko istuutuu kirjoituskoneensa ääreen. Hänen mielikuvituksensa lähtee liikkeelle. Sormet löytävät tarvittavat kirjaimet ja paperille ilmestyy sana sanan sekä rivi rivin jälkeen tekstiä. Ihmetellä täytyy, miten siistejä ovat Joukon naputtelemat konekirjoitusliuskat ja miten virheettömiä oikeinkirjoitukseltaan.

Jouko Korhonen on uupumaton työmyyrä, kova ja sitkeä painamaan töitä. Vuodeta toiseen jatkuvat ja sisua vaativat kirjoitusharrastukset ovat tuottaneet tuloksia. Hän on julkaissut Karjala-kustantamossa kolme täysipainoista, taiteellisesti korkeatasoista kirjaa: omaelämäkerrallisen romaanin Valoa etsimässä (1972), Valoja pimeässä (1980), Raikkaat tuulet (1983). Kuka tahansa ammattikirjailija voisi olla tyytyväinen ja ylpeä tällaisista tuotteista. Vain muodolliset seikat ovat esteenä, ettei Jouko Korhonen ole tähän saakka Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsen: kirjailijaliittoon hyväksyvät paikalliset kirjailijajärjestöt, ja Moskovan järjestössä ei ole suomenkielistä kirjallisuusjaostoa. Toivottavasti Neuvostoliiton kirjailijaliitossa löytyy hyväntahtoisuutta tehdä Jouko Korhosen kohdalla poikkeus. Ja toisaalta olisi korkea aika järjestää Korhosen kirjojen kääntäminen, jotta hänen tuotantonsa tulisi venäjän kielen välityksellä tunnetuksi maamme laajoille lukijapiireille.

Usein kysytään, onko rauhanomaisesti kulkevan elämämme keskuudessa sankareita. Eikä läheskään aina löydetä myönteistä vastausta. Varmasti heitä on. Yhtenä sellaisena pitäisin Jouko Korhosta. Rehtiä työläistä, periaatteellista kommunistia, lahjakasta kirjailijaa.

www.locallit.net