www.locallit.net | www.locallit.net/english

Keskustelua nykyromaanista
Pekka Perttu
Punalippu 4/1960, 111–112

Hiljattain pidettiin kirjailijaliitossa mielenkiintoinen luentotilaisuus, jossa esiintyivät Karjalan kirjailijain vieraina moskovalainen filologisten tieteiden tohtori Tamara Motyljova ja suomalainen kirjailija Armas Äikiä.

Keskustelun valokeilassa oli tällä kertaa kaikkia kirjailijoita ja taiteenharrastajia kiinnostava kysymys: romaani ja sen erikoisuudet länsimaiden nykykirjallisuudessa. Aiheen valinnan lienee määritellyt kuten tohtori Motyljova korosti, se yleisesti tunnettu seikka, että useiden länsimaiden kirjallisuuskriitikkojen mielestä romaani kirjallisuuden lajina kokonaisuudessaan on aikansa elänyt ja on nyt siis häviämässä, kuolemassa.

Tällainen porvarillisten "asiantuntijain" väittämä on tietenkin vain eräs yritys taistella realistista taidetta ja realistisen taiteen muotoja vastaan, tarkoituksella lyödä läpi uusia villityksiä kirjallisuudenkin alalla. "Uudistusten" perustarkoitus lienee taas kaikille selvä - saada yleisön huomio kiinnitettyä sisältöä vailla oleviin bestsellereihin.

Tohtori Motyljova todisti vakuuttavasti poimimalla esimerkkejä länsimaiden kirjallisuudesta, että tuo väittämä on täysin perätön. Sellainen johtava proosan muoto kuin romaani ei voi mitenkään hävitä kirjallisuudesta, mutta kuten kaikki muutkin taiteen muodot, sekin kehittyy ja muuttuu. Tässä yhteydessä voi tosiaankin ihmetellä sitä, etteivät porvarilliset kriitikot havaitse romaanin muuttumista ja kehitystä, vaikka he aina etsivät ja ovat löytävinään mitä mahdottomimpia uutuuksia tiedemaailmassa.

Tohtori Motyljova totesi, että viime vuosisadan romaanityyliin verraten länsimaidenkin nykyromaanissa on tapahtunut perusteellisia muutoksia. Kun XIX vuosisadan romaanit pyrkivät käsittelemään valtavan suuria sukutarinoita, joissa yhteiskunnan kehityksen ongelmat olivat useimmin vain perhesuhteiden taustana, niin nykyajan romaaneissa yhteiskunnan ongelmat ovat astuneet etutilalle. Siitä johtuu myös romaanien koon pieneneminen. Kun ei kerrota enää pitkiä sukuhistorioita, kymmenosaisten sarjaromaanien välttämättömyys katoaa. Nykyaika vaatii kirjailijoilta tiukemmin kannanottoa ajan perusongelmiin. Kommunismi on aikamme todellisuutta, sosiaaliset ilmiöt ovat terävöityneet. Ajattelija ja kirjailija ei voi niitä enää sivuuttaa. Nykyajan romaaneissa on esimerkiksi aina esillä kysymys sodasta ja rauhasta, koska tämä probleema määrittelee niin yhteiskunnan kehityssuunnan kuin jokaisen yksilön elämän. Tällainen tilitys yleismaailmallisista ongelmista tuo taas vuorostaan romaaneihin voimakkaan publistisen tyylivirtauksen, joka XIX vuosisadan romaaneissa oli vierasta.

Siis tällaisissa nykyromaanin erikoisuuksia oli tov. Motyljova havainnoinut, joista hän kertoikin kirjailijoillemme.

Kirjailija Armas Äikiä yhtyi tov. Motyljovan mielipiteeseen romaanin kehityksestä yleensä ja kertoi tässä valossa Suomen kirjallisuudesta. Siinä on myös käynnissä taistelu eri suuntauksien välillä niin kirjallisuudessa kuin taiteessakin. Vallan erikoinen tilanne on runoilijoihin nähden, jotka eivät ole vielä lopullisesti vajonneet sisällöttömiin ismeihin. Realistisen kirjallisuuden edustajat yrittivät vetää heitä järjellisen taidesanaan viljelyyn ja modernistit taas sellaiseen runoiluun, joka on asettanut tunnuksekseen, että runouden täytyy olla sellaista, ettei sitä kukaan ymmärtäisi.

Puhuessaan Suomen nykykirjallisuudesta ja romaaneista selostaja ei voinut olla kajoamatta myöskään Väinö Linnan teoksiin. Hän mm. mainitsi Linnan Tuntemattoman sotilaan realistiseksi teokseksi, mutta P. Rintaan Lakon epärealistiseksi sillä perusteella, että Rintala ei kirjassaan esitä omaa kannanottoaan v. 1949 Kemin lakkotapahtumiin vaan moittii sekä työläisiä että kapitalisteja.

Tämä asettamus herätti kuulijakunnassa oudoksuntaa, jonka filologisten tieteiden kandidaatti Aino Hurmevaara esittikin alustajalle kysymyksenä: jos Rintalan romaani näillä perusteilla käsitetään epärealistiseksi niin kuinka Linnan sotaromaania voidaan pitää realistisena, vaikka viimeksi mainitusta samoin puuttuu selvä kannanotto kuvattuihin tapahtumiin. Linnan romaanissahan on tosiaan voimakas protesti sotaa vastaan, mutta samalla myös varsin väkevä revanssihenki.

Tilaisuus kokonaisuudessaan oli antoisa ja jätti mieliin paljon askartelun aihetta.

www.locallit.net