www.locallit.net | www.locallit.net/english

Pikapiirtoja kirjailijakongressista
Jaakko Rugojev, Neuvosto-Karjalan kirjailijaliiton hallinnon puheenjohtaja
Punalippu 4/1967, 121–124

Toukokuun lopulla Moskovassa pidetyn kirjailijain IV yleisliittolaisen edustajakokouksen valtuutetut ovat jo aikoja sitten palanneet työpöytiensä ääreen, jokainen päivä tuo mukanaan uusia elämyksiä, mutta siitä huolimatta me kokouksen osanottajat olemme yhä niiden kongressipäivien vaikutelmien vallassa.

Neuvostoliiton kirjailijain neljäs edustajakokous oli valtava kulttuuritapahtuma koko maan mitassa. Erikoista kantavuutta se sai vielä siitä, että kokous pidettiin juuri tänä juhlavuotena, jolloin tulee kuluneeksi 50 vuotta Lokakuun Suuresta vallankumouksesta.

Neuvostokirjallisuuden kulkema puolivuosisatainen taival merkittiin arvokkaalla tavalla kokouksen aattona, jolloin kirjailijaliitolle myönnettiin maan korkein palkinto - Leninin kunniamerkki. Siinä heijastui puolueen, neuvostohallituksen ja kansan arviointi maamme sanamestarien ja koko kirjallisuuden aikaansaannoksista.

Harmaahapsinen neuvostokirjallisuuden veteraani Konstantin Fedin, avatessaan kokouksen, onnitteli kirjailijatovereitaan suuren palkinnon johdosta. Fedinin lyhyt, mutta ytimekäs avajaispuhe kuunneltiin henkeä pidätellen. Puheen syvällisessä, tavallaan filosofisessa sisällössä kiteytyi neuvostokirjallisuutemme suurenmoinen olemus. Ja kun puhuja viittasi puolueen Keskuskomitean tervehdyssanoihin siitä, että maamme vaikeimpien koettelemusten päivinä ja vuosina neuvostokirjallisuus osoitti kiihkeän uskollisuutensa isänmaalle, puolueen asialle, koko neuvostojärjestelmällemme, sen voittamattomalle armeijalle, niin sali vastasi siihen myrskyisin aplodein.

Suuren maan eri puolilta saapunut edustajain joukko jo sinänsä kertoi kirjallisuutemme monikansallisesta mahdista. Tutut, jämerät kirjailijahahmot - Mihail Sholohov, Konstantin Simonov, Nikolai Tihonov, Gruusian Abashidze, Turkmenian Kerbabajev, Eestin Sirge ja monet muut vanhan kaartin miehet keskipolven ja nuoren kirjailijakaartin ympäröiminä. Toiset heistä ovat tulleet kirjallisuuteen kansalaissodan tulesta, toiset kasvaneet 30-luvulla Maksim Gorkin isällisen huolenpidon hoivaamina, kolmannet aloittaneet kirjallisen uransa vasta Isänmaallisen sodan jälkeen. Mutta kaikkia heitä yhdistää sama suuri aate, sama pyrkimys. Tätä kirjallisuutemme järkkymättömästä yhtenäisyydestä, neuvostokirjailijain kulkemasta maineikkaasta taipaleesta ja kirjailijoittemme tehtävistä puhuttiin lyhyesti ja ytimekkäästi puolueemme Keskuskomitean vetoomuksessa, siinä arvioitiin saavutukset ja viitoitettiin tietä tulevaisuuteen.

- Kirjailijajärjestön kutsumuksen on toimia edelleenkin puoluekantaisen, kansanomaisen ja aatteellisilta perustoiltaan horjumattoman neuvostokirjallisuuden puolesta taistelijain luovana liittona.

Kirjailijalla on ylevä kutsumus sosialistisessa yhteiskunnassa. Neuvostomaan kirjailija taistelee aina ja kaikessa puolueen asian puolesta, hän olennoi kommunistisen luomistyön sankaruutta, käy leppymätöntä taistelua porvarillisen ideologian kaikkia ilmauksia vastaan.

Neuvostomaan kirjailijana oleminen merkitsee, että on tunnettava herkästi ajan valtimon syke, kuljettava kansan mukana taisteluun ja rakennustyömaille, pidettävä kansan asioita ja huolia ominaan, omistettava sille kaikki lahjansa ja taitonsa, koko sydämen hehku. Neuvostomaan kirjailijana oleminen merkitsee, että on innoitettava sanallaan ihmistä, herättävä hänessä yleviä ajatuksia ja tunteita, tuotava hänelle iloa ja esteettistä nautintoa.

Tuntien erottamattoman kuuluvuutensa suureen sosialistiseen yhteisöömme, tuntien vastuunsa tämän yhteisön edessä kirjailijakongressin valtuutetut, edustaen monikansallista ja hengeltään internationalistista kirjallisuuttamme kokonaisuudessaan, käsittelivät kirjallisuutemme ongelmia asiallisesti, erinomaisen yhteisymmärryksen hengessä.

Kokouksessa pidetyt alustukset proosasta (G. Markov) ja draamakirjallisuudesta (A. Salynski), runoudesta (M. Dudin) ja lasten kirjallisuuden kehityksestä (S. Mihalkov), kirjallisuusarvostelun tilasta (A. Novitshenko) sekä liittomme järjestöllisestä toiminnasta (K. Voronkov) loivat pohjaa antoisalle keskustelulle.

Maamme kirjailijakaarti käsittää tällä hetkellä 6608 henkeä, joista lähes 2000 on hyväksytty Liiton jäseneksi edellisen kirjailijakongressin jälkeen. Liitto julkaise lähes 90 aikakaus- ja päivälehteä, sillä on omat kustantamonsa. Yksistään "Sovetski pisatelj" kustantamo on viimeisten edustajakokousten välisenä aikana julkaissut yli 300 nimikettä kirjauutuuksia yhteiseltä painosmäärältään 104 miljoonaa nidettä, ja niistä miltei kolmasosa on venäjännetty 56 neuvostokansojen eri kielistä.

Todettakoon samalla, että monikansallisen kirjallisuutemme järjestötoiminnan demokraattisuus ilmeni jo yksistään selostajahahmoissa - he edustivat eri kansallisuuksia ja tasavaltojen kirjailijaliittoja - Venäjän federaatiota, Ukrainaa, Valko-Venäjää (Brovkan selostus sääntömuutoksista), Abhasiaa, Kabardiniaa, jne.

Moskovalaisen runoilijan Narovtshatovin puheenvuorossa kuulimme tavallaan pääkaupungin kirjailijajoukon tervehdyksen veljestasavalloista saapuneille tovereille. Valkovenäläinen runoilija Maksim Tank puhui vaikuttavasti Isänmaallista sotaa käsittelevästä aiheesta, joka yhäkin nykyisten maailmantapahtumien taustalla on ja pysyy eräänä kirjallisuutemme keskeisimpänä ja ajankohtaisimpana aiheena.

Kokouksen kolmantena päivänä puheenvuorojen sarja alkoi Leonid Sobolevin kiihkeällä rauhanjulistuksella. Hän ehdotti, että edustajakokous kääntyisi koko maailman kirjailijoiden puoleen julistuksella amerikkalaisten Vietnam-aggresion tuomitsemiseksi.

Ukrainalainen romaanimestari Olesj Gontshar esitti syvällisiä ja vakuuttavia ajatuksia nykykirjallisuutemme tehtävistä ja kansallisten kulttuurien kehityksestä sekä kirjailijain suureasta kansalaisvastuusta totuuden julistajana.

Amerikkalainen kirjailija Toptzjan kertoi vuoristomaansa kirjallisesta elämästä. Gorkin nimelle omistetun kirjallisuusinstituutin uusi johtaja Pimenov käsitteli kysymystä nuoren kirjailijapolven kasvatuksesta. A. Tshakovsi luonnehtiessaan nykyajan aatetaistelun erikoisuuksia korosti että meidän ei ole rajoituttava aatteellisessa taistelussamme pelkästään vastarintaan, vaan meidän on myös aktiivisesti hyökättävä.

V. Ketlinskajan sisällökkään puheenvuoron ydin kiteytyi siihen ajatukseen, että neuvostokirjallisuus on ollut vuosisatamme humaanisimpien aatteiden julistaja ja sitä perinnettä on yhä kehitettävä.

Erittäin suurella huomiolla valtuutetut kuuntelivat M. Sholohovin ja Konstantin Simonovin sanomaa. Näiden kahden romaanimestarimme niin erilaiset puheenvuorot lienevät saaneet aikaan vilkkaimpaa vastakaikua sekä kokousvaltuutettujen että vieraiden taholta.

Kongressin käsittelemät perusasiat kiteytyivät jääväämättömästi siihen, minkälainen on oleva neuvostokirjallisuuden asema kommunistisen yhteiskunnan rakennustyössä.

Oman värinsä kokouspäiville antoivat lukuista ulkomailta saapuneet valtuuskunnat. Kymmeniä eri maita edustavien kirjailijavieraiden tervehdyssarjan kohokohtana olivat vietnamilaisten kirjailija-sotureiden Nguan Din Thin (VDT) ja Fantyan (Etelä-Vietnam) esiintymiset. He olivat vasta muutama päivä sitten lähteneet rintaman etulinjoilta. Samanlaisten kiihkeitten suosionosoitusten kohteeksi joutuivat kreikkalainen Kostas Kodzias, Espanjan ja monen muun vapautensa puolesta taistelevan kansan sanansaattajat. Neuvostoliiton kirjailijain edustajakokous ilmaisi julkilausumassaan yksimielisen veljellisen solidaarisuutensa näille kansoille, jotka käyvät sankarillisesti vapautustaistelua imperialismia ja kolonialismia vastaan.

Yhtä liikuttavaa oli myös saksalaisen kirjailijan Anna Seghersin puheenvuoro. - 37 vuotta sitten, saapuessani ensi kertaa Neuvostoliittoon, olin vielä nuori ja halusin saada paljon tietoja tästä maasta… Kosketellessaan Sakan kansan kokemaa tragediaa hän sanoi: - Rauniot eivät saaneet minua murtumaan… Toivotan onnea kaikille niille, jotka olivat kanssamme onnellisina ja onnettomina aikoina, niille, jotka nytkin ovat kanssamme.

Puolalainen kirjailijavieras Ivashkevisz puhui venäjänkielellä ja tähdensi neuvostokirjallisuuden yleismaailmallista merkitystä.

Kongressin päivinä tapahtunut kirjailijaväen kansainvälinen yhdessäolo oli omiaan luomaan uusia tuttavuuksia, uusia ystävyyssiteitä. "Moskova"-hotelli, joka oli kokonaisuudessaan vuokrattu edustajakokouksen osanottajien käyttöön, sai vieraita suojiinsa Neuvostoliiton kaikilta kolkilta sekä kymmenistä maista eri puolilta maailmaa. Auloissa, ravintoloissa, käytävillä kuulit puhuttavan jos mitäkin kieltä - japania, hindiä, vietnamia, arabialaisia ja afrikkalaisia sekä muita kieliä puhumattakaan siitä että kaikki Euroopan ja Amerikan mantereen tunnetuimmat kielet olivat edustettuina. Sama värikkyys esiintyi kokousvieraiden pukeutumisessa ja tavoissa - japanittaren ilmavista ja kevyistä asusteista meidän omien turkmenittarien helakan värisiin pukuihin. Mutta eri kielet, tavat ja tottumukset eivät voineet olla esteenä vilkkaalle kanssakäymiselle. Mikäli välittömästi ei pärjätty kiinnostavan keskustelutoverin kanssa, turvauduttiin tulkin apuun. Siinä suhteessa edustajakokouksen työ olikin järjestetty aivan moitteettomasti - kielivaikeuksia ei sanottavasti ollut.

Meillä Karjalan edustajilla oli miellyttävä tilaisuus tutustua Suomen nykykirjallisuuden merkkimiehiin Väinö Linnaan ja Martti Larniin. Keskustelimme heidän kanssaan monena iltana, aiheet liikkuivat yleensä kirjallisuudessa, mutta tulipa kosketeltua monia muitakin asioita. Ihmisinä he ovat kumpikin tavattoman välittömiä, Martti Larni hiukan hienostuneempi, Väinö Linna kansanomaisempi - ja tämän pienen eroavuuden kustannuksella laskettiin silloin tällöin huvittava vitsi. Molemmat kertoivat olevansa lujasti töissään kiinni, valittelivat ajan vähyyttä - eikä se ongelma liene pelkästään sikäläinen.

Pyynnöstäni Väinö Linna kertoili luomistyönsä eri vaiheista sekä Täällä Pohjantähden alla -romaanisarjan kypsyttelystä. Kirjailija pitää itseään pohjaltaan samaan maatyöväen joukkoon kuuluvana, josta hän on alkujaan lähtöisin. Kansan elämä kaikessa vivahderikkaudessaan on ollut ja jää hänen ajattelunsa ja kirjoittelunsa peruskohdaksi. Keskustelussamme Väinö Linna tähdensi useampaan otteeseen kirjailijan ja yleensä taiteilijan vastuuta nykyajan yhteiskunnassa.

Martti Larni kertoi Neljäs nikama-romaaninsa mukaan tehdystä näyttämösovituksestaan (se on tekijän omaa käsialaa) ja sen menestyksestä Suomen näyttämöillä. Hän valitti sitä kun Karjalan suomalainen teatteri vierailujensa aikana Suomessa ei esittänyt siellä omaa variaatiotaan. Meille uutta oli se kun Larni kertoi kirjoittavansa myös lapsille, eikä sen enempää eikä vähempää kuin - satuja. Hän oli huolissaan amerikkalaistyyppisen ala-arvoisen ja rappeuttavan nuorisokirjallisuuden - mikäli sitä kirjallisuudeksi voidaan nimittää - leviämisestä Suomen koteihin. Kustantajat ajavat takaa vain omia egoistisia etujaan, välittämättä tuontapaisen roskakirjallisuuden tuottamasta vahingosta.

Martti Larni esitti edustajakokoukselle Suomen kirjailijaliiton tervehdykset. Lienee aihetta siteerata tässä yhteydessä hänen lyhyt puheenvuoronsa kokonaisuudessaan:
- Kirjailijaliittojemme väliset suhteet ovat viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana kehittyneet esimerkillisellä tavalla. Tämä ei ole mikään juhlapuheiden korulause, vaan todellisuuteen pohjautuva huomio. Voidaan sanoa, että aina on joku neuvostoliittolainen kirjailija vierailemassa Suomessa tai suomalainen kirjailija Neuvostoliitossa. Ja juuri tällaiset henkilökohtaiset tapaamiset ovat omiaan lujittamaan luottamuksellista ystävyyttä ja keskinäistä ymmärtämistä.

Suomalais-neuvostoliittolaisesta kirjailijaseminaarista on jo muodostunut kaunis perinne. Viime maaliskuussa pidettiin tällainen seminaari Moskovassa ja sen antamat vaikutelmat ovat vielä elävästi jokaisen osanottajan muistissa. Me keskustelimme erittäin avomielisesti draamataiteen nykyhetken ongelmista ja totesimme, että monet tämän hetken ongelmat ovat yleismaailmallisia. Samoin me totesimme, että jatkuvasti muuttuvassa maailmassa kirjailija ei ole enää yhteiskunnasta eristyvä ja kuoreensa vetäytyvä erakko, vaan yhteiskunnallinen rakentaja ja epäsosiaalisten ilmiöiden ja vääryyden pelkäämätön kriitikko.

On aivan yhdentekevää, minkälainen valtiollinen tai taloudellinen järjestelmä kirjailijain kotimaassa vallitsee, hänen tehtävänsä on kaikkialla sama; ihmisyyden ja inhimillisten arvojen puolustaminen, ihmisen ahdistuneisuuden, tuskan ja riemun, olemassaolon taistelun ja elämän ilon kuvaaminen - mahdollisimman taiteellisella ja vaikuttavalla tavalla. Tämä on nähdäkseni kirjailijan ensisijainen tehtävä.

Eräässä mielessä Neuvostoliiton ja Suomen kirjailijat astuvat tänä vuonna samassa tahdissa. Molemmat maat viettävät itsenäisyytensä 50-vuotisjuhlaa, ja tämä jo mikään antaa naapureille aihetta onnitella toisiaan. Niin Suomessa kuin Neuvostoliitossakin voidaan myös katsella puolivuosisadan rakennustyön tuloksia.

Tähän rakennustyöhön ovat myös kirjailijat antaneet oman panoksensa. Me emme tietenkään elä valmiissa maailmassa, mutta rakennustyö jatkuu ja päämääränä on entistä valoisampi ja turvallisempi tulevaisuuden maailma, missä ihmisen ei aina tarvitsisi elää pelon vallassa, vaan missä hän voisi onnellisin mielin luoda aineellista ja henkistä hyvinvointia.

Sekä Martti Larni että Väinö Linna toivoivat lähitulevaisuudessa saavansa mahdollisuuden saapua tutustumiskäynnille Neuvosto-Karjalaan.

Neuvostokirjailijain IV edustajakokouksen jättämä jälki tulee olemaan pysyvää ja kauaskantavaa. Se näytti vielä kerran mikä valtava vaikutus on ollut kirjallisuudellamme, ei vain omassa maassa vaan kautta maailman. Edustajakokous osoitti jälleen että kirjallisuutemme kaikki aikaansaannokset ja sen kaikki vaiheet sitoutuvat erottamattomasti koko maan ja kansan elämään ja kohtaloihin, sen murheisiin ja riemuihin.

Se että maamme kirjailijakongressi oli niinä päivinä maailmantapahtumien polttopisteensä, on todiste neuvostokirjallisuuden valtavasta kansainvälisestä merkityksestä. Humanistisuutensa ja edistysmielisyytensä ansiosta kirjallisuutemme vaikutusteho on ulottunut kaikkiin maanosiin.

Neuvostokirjallisuuden voimista puhuu sekin että edustajakokouksessa ei kaihdettu asiallista ja ajoittain ankaraakin arvostelua. Kokouksessa kiinnitettiin huomiota sellaiseen epäkohtaan kuin eräissä teoksissa on alettu vieroksua neuvostokirjallisuudelle perinteellistä sankaritraditiota ja kirjallisuutemme elämänmyönteisiä asenteita. Tämä suorasukainen keskustelu ilmaisi vielä kerran kirjailijoittemme pyrkimyksen päästä luomistyössään yhä paremmalle aatteelliselle ja taiteelliselle tasolle.

Kokouksessa käytettiin yli kuudenkymmenen puheenvuoroa, puhujat edustivat kaikkia veljestasavaltojemme kirjallisuuksia ja kaikista puheista huokui varmuus neuvostokirjallisuuden uusista voitoista.

Kokouksen yksimielisesti hyväksymät päätöslauselmat, vetoomus maailman kirjailijoille, lausunnot Kreikan ja Vietnamin tapahtumien johdosta, edustajakokouksen lähettämä kirje puolueemme Keskuskomitealle puhuivat kirjallisuutemme vankoista aatteellisista asemista, periaatteista ja päämääristä.

Vetoomuksessa maailman kirjailijoille neuvostomaan kirjailijat sanoivat:
- Me Neuvostoliiton monikansallisen kirjallisuuden edustajat tervehdimme kaikkia kulttuurin toimihenkilöitä, joille ihmiskunnan edistys, tieteen, taiteen ja kirjallisuuden kukoistus rauhan ja demokratian oloissa ovat läheiset ja kalliit.

Edustajakokouksen valtuutetut kehottivat maailman kirjailijoita liittymään yhteen rauhan, vapauden, demokratian, sosiaalisen edistyksen ja kaikkien niiden arvojen suojelun nimessä, joita ihmiskunta on kartuttanut kulttuurin kehityksen vuosituhansien aikana.

Neuvostokirjailijain edustajakokouksen kirje maamme kommunistisen puolueen Keskuskomitealle on vakuuttava näyte siitä, miten maamme kirjailijat käsittävät suuren kutsumuksensa:
- Me käsitämme että kirjallisuudessamme on paljon epäkohtia, että sillä on omat vaikeutensa ja ratkaisuaan odottavan ongelmat. Meidän on parannettava liittomme toimintaa, kehitettävä jokaisen kirjailijan luovaa aloitetta ja kansalaisaktiivisuutta, muistettava aina neuvostotaiteilijan suuri vastuu aikansa ja kansansa edessä.
Me emme unohda hetkeksikään, että toimintamme tapahtuu kärkevä aatteellisen taistelun oloissa.

Vaalien pyhästi kotimaisen ja maailman kirjallisuuden parhaimpia perineistä me neuvostokirjailijat pidämme kirjallisuutta yhteiskunnallisena asiana, edistyksen tehokkaana tekijänä. Kirjallisuus kasvaa kansasta, kuuluu kansalle, se palvelee uskollisesti kansaa taistelussa vapauden, tasa-arvoisuuden, veljeyden ja oikeudenmukaisuuden suurten periaatteiden, kommunismin ylevien suurten periaatteiden, kommunismin ylevien ihanteiden puolesta.

Me nimitämme julkisesti ja ylpeydellä kirjallisuuttamme puoluekantaiseksi siksi, ettei sillä ole eikä voi olla muita etuja kuin kansan edut, joita puolueemme ilmentää. Me nimitämme kirjallisuuttamme puoluekantaiseksi sen takia, että näemme puolueen politiikassa edistysmielisen ihmiskunnan perimmäisten haaveiden täydellisen olennoitumisen. Niinpä me tänään sanommekin koko monikansallisen kirjallisuutemme nimessä: "Olemme ottaneet ihanteeksemme kommunismin ja tulemme olemaan sille uskollisia loppuun asti!".

Silloin toukokuun lopulla Punaisen torin laidalla ja Kremlin puistoissa syreenit olivat rehevimmässä kukassaan. Ne ikään kuin tervehtivät Kremlin Suuren palatsiin kiiruhtavia maamme nimekkäimpiä sanamestareita, jotka olivat saapuneet tänne myös kukkaansa puhjenneen neuvostokirjallisuuden viestintuojina.

www.locallit.net