www.locallit.net | www.locallit.net/english

Lopultakin kunnianimi
Ortjo Stepanov
Carelia 8/1992, 107–109

Tietämäni mukaan Suomessa konkreettisen ammattialan huipuille nousseille maan presidentti myöntää professorin, erikoistapauksissa akateemikon arvon. Minun tuttavapiiristäni professorin arvon ovat ansainneet tamperelainen näyttelijä Veikko Sinisalo, Yleisradion nyt jo eläkkeellä oleva reportteri Unto Miettinen, jne.

Meillä täällä Karjalassa tittelöinti on mutkikkaampaa, mutta arvonimet tarkoittavat samaa kuin Suomen presidentin myöntämät arvonimet. 18. maaliskuuta 1992 Karjalan korkeimman neuvoston puhemiehistön asetus: "Suurista ansioista Karjalan kirjallisuuden kehittämisessä kirjailija Jaakko Vasiljevitš Rugojeville myönnetään Karjalan tasavallan kansankirjailijan kunnianimi." Asetuksen teksti toteaa asian, mutta kertoo vähän suuresta runoilijasta, prosaistista, publisistista, suosituksi tulleiden laulujen sanoittajasta, venäläisen klassisen runouden suomentajasta, kansansa omantunnon tulkitsijasta. Karjalan kansalliselle kulttuurille hän on sama kuin Johan Vilhelm Snellman Suomessa.

Koska yllä mainittu asetus on niukkasanainen niin päätin hiukan laajentaa tieto Jaakko Rugojevista ihmisenä. Ensiksikin vetoan jo vuosikymmenien takaiseen Venäjän kirjailijaliiton edustajakokouksessa Jaakosta esitettyyn toteamukseen, että maamme runouden taivaalle on ilmestynyt uusi ensimmäisen suuruusluokan tähti.

Kansankirjailijan kunnianimi olisi pitänyt antaa Jaakolle heti kun se säädettiin, koska Karjalan kirjallisuudessa ei ole eikä piakkoin tule olemaan toista jonka oma panos ja vaikutus Karjalan kansalliseen kirjallisuuteen olisi yhtä suuri. Totean että hän on vaikeinakin aikoina ollut omana itsenään eikä ole antautunut myötätuulien tuuditeltavaksi. Menneinä aikoina se oli hengenvaarallista. Silloin kun toiset veisasivat ylistysvirsiä voitoista voittoihin hurraamalla sosialismille, Jaakko kertoi teoksissaan rahvaan katkerasta elämästä. Siitä hyvänä esimerkkinä ovat runoelmat Poromiehet, Järvet, runo Timosta, kumpi nääntyi viimeisen kaatamansa puuntyven viereen.

Yli 40 kirjaa

Rugojevin tuotanto on laaja ja monitahoinen. Petroskoin, Moskovan ja rajojentakaisissa kustantamoissa on päässyt päivänvaloon yli 40 kirjaa. Tämän lisäksi lukuisissa aikakausjulkaisuissa ja kokoelmissa, useammille kielille käännettyinä monet miljoonat ihmiset ovat saaneet mahdollisuuden tutustua kirjailijamme tuotantoon. Jaakon aikaansaannokset ovat niin laajoja, että niiden analysointi vaatisi aikaa ja evästä. Siinä on laaja kenttä meidän tiedemiehillemme.

Jaakko on kaikessa tunnontarkka ja rehellinen, väliin itselleenkin vahingoksi liian suorasukainen. Eräissä tapauksissa tarpeettoman pitkävihainen. Mutta hänen menestyksensä salaisuus piilee lahjakkuudessa ja työteliäisyydessä, sanalla sanoen hän on peräänantamaton työmyyrä.

Hänen seurassaan olen kierrellyt Vienan Karjalaa ja osallistunut tapaamiemme ihmisten haastatteluihin. Aikoinaan Anton Tšehov kirjoitti: "Muistiin panematta jäänyt ajatus on kadotettu aarre", Jaakko noudattaa tuota neuvoa. Päivän mittaan hänen tupakka-askin kuoreen ja tulitikkuaskin kylkeen ilmestyy jatkuvasti merkintöjä ja sitten illalla tai yöllä hän siirtää muistionsa sivuille.

Lukuisista tapauksista, joista heijastuu Jaakko Rugojevin olemus, otan vain yhden. On taitanut kulua jo parisenkymmentä vuotta eräästä kirjailijaliitosta pidetystä kokouksesta, jossa käsittelyn aiheena oli monesti puitu kysymys ajankohtaisten kuvausten kirjoittamisesta, Jotta kokousta olisi voitu pitää täysipainoisena, pöytäkirjan tuli sisältää vähintään 5-6 puheenvuoroa.

Aina kun kirjailijaliitossa oli tulossa kokous, täytyi järjestäjien tiedottaa siitä puolueen aluekomiteaan. Sieltä tuli sitten edustaja tai oikeastaan valvoja, jotta tilaisuus tapahtuisi korkealla ideologisella tasolla. Puoluepamppu esiintyi käytettyjen puheenvuorojen jälkeen, antoi arvion kokouksen tasosta, teki huomautuksia, jos oli havainnut jonkun puheessa puoluepoliittisista kaanoneista poikkeavaa. Koska korkean elimen edustaja esitti oman mielipiteensä koko kommunistisen puolueen nimissä, niin sitä vasteen oli turha mennä rimpuilemaan. Sillä kertaa tuota arvovaltaista laitosta edusti osaston johtaja (nimen jätän mainitsematta) ja hän rupesi opettamaan kirjailijoita miten ja mistä aiheesta on kirjoitettava kuvauksia.

Kun tämä lopetti, Jaakko Rugojev rikkoi tradition ja vaati puheenvuoroa. Se oli rohkea teko, Jaakko puhui esivallan mielettömistä päätöksistä, siitä, että yksityiset eivät saa omia lehmiään varten katkaista korttakaan ennen kuin valtiontilat ovat täyttäneet heinätekosuunnitelmansa. Nehän jäi aina täyttämättä. Loppukädessä tuhansia hehtaareja niittyjä joutui lumen alla koskemattomina. Samaan aikaan ihmiset, joilla oli omaa karjaa, joutuivat salamähkää keräilemään heinää mistä tupon mistä kaksi, toisinaan metsästä löytämältään niitynpläntältä kantamaan kilometrikaupalla saaliinsa selkätakassa.

Kyliä pannaan autioitumaan järjestelmälliseesti ja niitä tuhotaan jonkin viskaalin mielijohteen takia. Järvien rannoilla asuva väestö ei saa laskea pyydyksiä veteen muka nämä heikentävät kalakantaa. Samaan aikaan valtion nuottamiehet puistavat poveista rannoille tonneittain kalanpoikasia. Ihmisistä pidetään vähemmän huolta kuin eläimistä. Uhtualla esimerkiksi karjasuojat ovat huippuluokkaa, mutta väestö asuu kurjissa hökkeleissä. Siksipä harva metsätyöläinen pääsee eläkeikään.

Edelleen Jaakko huomautti, miten aluekomitean arvovaltainen edustaja ehdotti, että joku kirjoittaisi kuvauksen metsätyöprikaatista, joka hakkaa kuukausittain yli tuhannen kuutiometriä puutavaraa. Mitä virkaa niillä kuutioilla on, jos työtaakan alla ihminen nääntyy? Jos joku kirjoittaisi tavallisen ihmisen elämästä rehellisen kuvauksen ilman kaunistelua, niin sitä ei kukaan julkaisisi. Jos julkaisun toimittaja yrittäisi saada tällaisen teoksen päivänvaloon, niin sensuuri ottaisi sen painatusvaiheessa pois ja kantelisi aluekomiteaan, ja tekijä joutuisi mustille listoille.

Tällä tavalla se Jaakko puhalteli tulisia hiiliä jatkuvasti päänsä päälle. Siitä johtuukin, että vasta nyt Koosalmen piilopirtin haltijalle myönnettiin ajat sitten hänelle kuuluva Karjalan tasavallan kansankirjailijan kunnianimi.

Jaakko on hyvässä työvireessä. Minä henkilökohtaisesti toivoisin että hän viimeinkin viimeistelisi romaaninsa Korpikarjalaista nuoruutta käsikirjoituksen ja paneutuisi Kostamus-teoksen tekoon.

www.locallit.net