www.locallit.net | www.locallit.net/english

Lokakuun ikäkumppani
Antti Timonen, Neuvosto-Karjalan kirjailijaliiton hallinnon puheenjohtaja
Punalippu 1/1977, 101–102

Umpeen kulunut vuosi oli hyvin merkittävä elämän kaikilla aloilla, niin myös kirjallisuudessa ja taiteessa. Tuolle sekä monille myöhemmille vuosille antaa leimansa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 25. edustajakokous - siihen valmistautuminen ja sen vaikutus koko maamme elämään.

Kirjallisuuden alalla tuohon valmistautumiseen kuului Venäjän federatiivisen sosialistisen liittotasavallan kirjailijain neljäs edustajakokous vuoden 1975 joulukuussa. Kaikkein monikansallisin liittotasavalta, jonka veljesperheeseen Neuvosto-Karjalakin kuuluu, teki silloin tiliä puolueemme lähenevälle 25. edustajakokoukselle kirjallisuutemme kehityksestä ja ongelmista. Selostuksessaan puolueen edustajakokoukselle pääsihteeri Leonid Iljitš Brežnev arvosti korkealle kirjallisuutemme ja taiteemme kehityksen saavutukset. Kesäkuussa 1976 pidettiin koko Neuvostoliiton kirjailijain 6. edustajakokous, jonka työssä korostui puolueen 25. edustajakokouksen toiveet ja tavoitteet.

Nyt on lähentymässä Lokakuun Suuren sosialistisen vallankumouksen 60. vuosijuhla. Kaikki tällaiset tapakuset eivät suinkaan ole pelkkää juhlahumua ja kampanjaa toinen toisensa jälkeen: ne merkitsevät samaa kuin aikakautemme kulkua mittaavat kilometripylväät merkkinä siitä, missä milloinkin kuljetaan tieteellisen sosialismin kehityksessä ja rakennustyössä. Meidän kirjallisuutemme ja taiteemme ei suinkaan ole kehityksen jäljessä laahustaja tai ajan aallokossa päämäärää vailla ajelehtiva ja kaikille kareille altis kompassiton alus. Kirjallisuutemme ja taiteemme on kansanomaista ja puoluekantaista. Me tiedämme päämäärämme ja tehtävämme. Menneen ja tämän vuoden merkkitapahtumat antavat kirjallisuuden ja taiteen alalla ajattelemisen aihetta. Entistä syvällisemmin ja paremmin me näemme kirjallisuuden ja taiteen kutsumuksen ylistää inhimillisyyden ja humaanisuuden asiaa, lujittaa kansojen välistä rauhaa ja ystävyyttä.

Selostuksessaan puolueemme 25. edustajakokoukselle Keskuskomitean pääsihteeri Brežnev myönsi, että työn ihmisten kuvaaminen on kirjallisuudessa ja taiteessa noussut todellisen taiteen tasolle. Me käsitämme, että tämä ei merkitse pelkkää tunnustusta, vaan se on samalla velvoitus. Meidän on pyrittävä lunastamaan tuo arvio kaikissa teoksissamme, joissa kuvaamme aikamme sankareita, työn ja taistelun ihmisiä. Kuvattava sillä tavalla, että taideteokset todellakin olisivat aina yleiskansallisen omaisuuden arvoisia.

Kirjallisuusvuoden yhteenvedoista puheenollen tekisi mieli sanoa, ettei vuosi 1976 ollut Karjalassa köyhempi kuin aikaisemmatkaan, ei määrän eikä tasoon nähden. Viime vuonna julkaistiin Severi-aikakauslehdessä Dmitri Gusarovin huomiota herättänyt romaani Laupeuden rajan tuolla puolen. Tiedämme hyvin, että hän kirjoitti sitä jo kahdeksannen viisivuotiskauden aikana. Samana vuonna Karjala-kustantamo julkaisi nuoren kirjailijan Terttu Vikströmin esikoisteoksen Ahin kosken tarina, mutta tuohonkin kokoelmaan on tekijä koonnut kertomuksiaan kymmenen vuoden ajan. Vuosia kului minultakin Autioituneen kylän asukkaita -romaanin parissa, mikä kuuluu viime vuoden uutuuksien luetteloon. Monet sellaiset teokset, joiden parissa kirjailijat ahertavat tänään, ehtivät päästä päivänvaloon parhaimmassa tapauksessa parin tai kolmen vuoden kuluttua.

Karjala-kustantamossa ilmestyi Pohjola työssä -niminen kuvauskokoelma työn ihmisistä, jossa on oma annoksensa Karjalankin kirjailijoita. On julkaistu kokoelma pienoisromaaneja ja kertomuksia, johon osallistuivat monet luoteisalueen huomattavat kirjailijat ja heidän joukossaan mm. karjalainen kirjailija Pekka Perttu. Kirjallisuuttamme ovat rikastuttaneet vuoden aikana Karjalan kirjailijaliiton nuoremman polven edustajat Dmitri Balašov ja Stanislav Pankratov. Runouden saralla on hyviä aikaansaannoksia Juri Linnikillä, Valentin Ustinovilla, Ivan Kostinilla, Mihail Sysoikovilla, Boris Schmidtillä. Nuori venäjäksi kirjoittava kirjailija Eduard Aalto julkaisi Sokkeloista päivänvaloon -nimisen pienoisromaanin, joka on jo ehtinyt saada osakseen lukijain suosion.

Meitä on huolestuttanut ja huolestuttaa yhä suomenkielisen kirjallisuuden hitaanpuoleinen kehitys, sillä sen merkitys kasvaa jatkuvasti kansallisen väestön keskuudessa sekä kansojen välisen ystävyyden ja kanssakäymisen lujittamisessa. Vaikka toisaalta lyhytkin silmäys vuoden aikana ilmestyneisiin suomenkielisiin teoksiin Karjala-kustantamossa sekä Punalipun ja Neuvosto-Karjalan palstoilla todistaa, ettei tässä asiassa ole ainakaan taaksepäin menty. Pekka Perttu julkaisi novellin Väinämöisen venehen jälki, jolla varmasti tulee olemaan menekkiä ja suosiota. Tunnetut runoilijamme Nikolai Laine, Jaakko Rugojev ja Taisto Summanen sekä Salli Lund jatkavat heikentämättä luovaa työtään. Oleg Mišin on julkaissut ensimmäisen runokirjansa suomen kielellä Armas Hiiren nimellä. Suomenkielistä runoutta rikastuttaa myös Reijo Takala, joka aikaisemmin oli tunnettu vain venäjänkielisenä runoilijana. Ahkerasti yrittävät jatkaa luovaa työtään nuoret kirjailijat, jotka eivät vielä ole ehtineet liittyä kirjailijaliiton jäseniksi - Toivo Flink, Terttu Vikström, Pekka Mutanen ja Pekka Pöllä. Kirjallista työtä jatkavat uutterasti vanhemman polven tunnetut kynäilijät Matti Pirhonen, Mikko Remsu, Paavo Antipin, Heikki Lehto ja monet muut Kalevalan kirjallisuuskerhon jäsenet. Punalipun yhteydessä toimivan kirjallisuuskerhon jäsenet ovat antaneet toimitettavaksi kertomus- ja kuvauskokoelman.

Vuoden 1976 luetteloissa ei ole sellaisia kirjailijaliiton jäseniä kuin Uljas Vikström, Ortjo Stepanov ja eräitä muita, mutta eivät hekään ole jouten. Vikström ja Stepanov tulevat lähiaikoina ilahduttamaan lukijaa uusilla teoksillaan. Eikä näidenkään rivien kirjoittaja aio jättää kirjoituskonettaan pölyyttymään, puhumattakaan monista muista, jotka lupaavat voimiensa mukaan jatkaa kirjallista työtään.

Tämän lyhyen artikkeli puitteissa tarkoitukseni ei ole syventyä seikkaperäisempään eri teosten arviointiin ja analyysiin. Vähättelemättä toisten teosten merkitystä haluaisin pysähtyä jollakin sanalla vain yhteen teokseen, nimittäin Dmitri Gusarovin romaaniin Laupeuden rajan tuolla puolen. Mielestäni tämä laaja dokumentaariromaani on eräs merkittävimpiä saavutuksia Karjalan kirjallisuuden viime vuosien ajalta. Teos kuvaa ankaraa totuutta viime sodasta ja kertoo partisaanien sankaruudesta lankeamatta sodan ylistykseen. Kaikessa sodan kaameuden kuvaamisessa teos kohoaa ennen kaikkea humaanisuuden ylistykseen, se on sodanvastainen teos, joka palvelee sodan ankaruuden kuvaamisella rauhan ja kansojen välistä ystävyyden asiaa.

On muitakin teoksia, jotka ansaitsevat paljon myönteistä sanottavaa, mutta emme kuitenkaan halua jättää sellaista vaikutusta, että me olisimme täysin tyytyväisiä kuluneen vuoden aikaansaannoksiin. Kaukana siitä, semminkin kun lukijan vaatimukset kasvavat vuosi vuodelta. Emme voi olla tyytyväisiä kirjallisuutemme kehitykseen siitäkään huolimatta, että vuosi vuodelta lisääntyy sellaisten kirjojemme määrä, joita julkaistaan maamme suurimmissa kustantamoissa uusintapainoksina. On tunnustettava, että luovassa työssämme on vielä paljon puutteellisuuksia, jotka huolestuttavat meitä.

Ennen kaikkea tulee toistaa se, mistä olemme moneen otteeseen puhuneet ja kirjoittaneet pääsemättä kuitenkaan toivottuihin tuloksiin. Teokset yön ihmisistä eivät ole vieläkään saaneet Karjalan kirjallisuudessa sitä taiteellista tasoa, mitä nykyään vaaditaan ja mitä me itse toivoisimme.

Hiljattain julkaistiin puolueemme Keskuskomitean päätös nuorten luovien voimien kasvattamisesta. Tätä työtä me olemme tehneet ennenkin, mutta päätös avaa uuden ajankohdan ja velvoittaa meitä löytämään uusia, parempia työmuotoja. Ei riitä enää se, että rajoitumme vain käsittelemään nuorten tai aloittelevien kirjailijain käsikirjoituksia ja antamaan neuvoja niiden parantamiseksi. On voimistettava ja parannettava kirjailijain teoreettista opiskelua. Sitä työtä tulisi voimistaa ei vain kirjallisuuskerhoissa, vaan myös jaostoissa, missä käsitellään ammattikirjailijain teoksia. Me pystymme kohottamaan aikalaistemme kuvaamisen taiteellista tasoa etsimällä ja auttamalla nuoria kirjailijoita työn ihmisten keskuudessa.

Me olemme hyvin pahasti jäljessä nousevan polven kasvattamisessa lasten kirjallisuuden alalla, pahemmin kuin parikymmentä vuotta sitten, jolloin Karjalan kirjallisuudessa oli hyvin ahkeria ja lahjakkaita lasten kirjallisuuden tekijöitä. Pahasti jää jälkeen myös näytelmäkirjallisuutemme.

Nyt on alkanut vuosi, jolloin Neuvostovalta tulee kuudenkymmenen ikäiseksi. Yhtä paljon vuosia täyttää myös Neuvosto-Karjalan kirjallisuus. Tämä velvoittaa meitä suuriin tekoihin. Meidän on pystyttävä tekemään tähän juhlaan mennessä yhteenvedot kirjallisuutemme taipaleelta kaikkine vaiheineen, vastoinkäymisineen ja voittoineen, joita olemme saavuttaneet parhaimman ystävämme ja opettajamme, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johdolla.

www.locallit.net