www.locallit.net | www.locallit.net/english

Tehtävämme on palvella kansaa
Uljas Vikström
Punalippu 4/1959, 41–49

Metsät kasvavat rehevästi sellaisena lämpimänä kesänä, jolloin on paljon aurinkoisia päiviä ja lämpimiä sateita, eivätkä kylmät pohjan tuulet katko puiden latvoja, sanoi kirjailija Sartakov äsken Moskovan kirjailijain kokouksessa.

Vuoden 1959 kesä on ollut juuri sellainen kirjallisuutemme kannalta, se on ollut eräs parhaita vuosia. Neuvostomaa on astunut seitsenvuotiskauteen ja aloittanut sen mainehikkain teoin ja toimin, uusin oivallisin aloittein. Maamme kirjailijat kokoontuivat Moskovassa suureen neuvonpitoon. Siellä oli toukokuussa koolla Neuvostoliiton kirjailijain kolmas yleisliittolainen edustajakokous. Se aseisti meitä uusilla tiedon ja taidon aseilla. Meiltäkin Neuvosto-Karjalasta osallistuivat siihen kirjailijat Antti Timonen, Aleksandr Linevski, Jaakko Rugojev ja allekirjoittanut. Vaikka edustajakokouksen tärkeimmät asiakirjat jo onkin julkaistu Punalipun edellisessä numerossa, lienee kuitenkin paikallaan esittää siitä vielä eräitä yhteenvetoja ja henkilökohtaisia vaikutelmia tästä suuresta merkkitapauksesta maamme kulttuurielämässä.

Moskovassa oli mainio sää. Oli lämmintä ja aurinkoista, ajoittain kuumakin. Väliin hieman satoi, mutta sitten Kremlin linnojen kultakupolit taas välkkyivät auringon säteissä keväistä kirkkauttaan. Puut ja pensaat vihersivät.

Meitä suuren Neuvostomaamme eri puolilta saapuneita kirjailijajärjestöjen edustajia lämmitti kuitenkin enemmän se suuri huomio ja aulius, jolla Kommunistisen puolueen ja Neuvostohallituksen johtajat kunnioittivat neuvostokirjallisuutta ja sen luojia, mielenkiinto, jolla he seurasivat kirjailijain edustajakokouksen työtä. Tämä ilmeni Puolueen Keskuskomitean lämminsanaisessa tervehdyksessä edustajakokoukselle ja erikoisesti toveri Hrushtshovin puheessa kirjailijoille. Monien kiireittensä ja valtiollisten huoliensa lomassakin Nikita Sregejevitsh Hrushtshev löysi kuitenkin aikaa ensin valmistautua puhumaan kirjailijoille ja sitten puhua heille miltei kaksi tuntia. Se oli toukokuun 22. päivänä.

- Neuvostokirjailijat ovat puolueen uskollisia apulaisia kommunismin rakentamisessa. Heidän korkeimpana kutsumuksenaan on palvella kansaa, toveri Hrushtshev sanoin puheessaan. Nämä painavat ja ytimekkäät sanat painuivat syvälle mieliimme, sillä ne oli sanottu vakaasti puolueen ja koko maan nimessä. Nuo ajatukset olivatkin johtavina siinä kuusi päivää jatkuneessa keskustelussa, mikä Kremlin palatsin isossa juhlasalissa käytiin kirjallisuuden kysymyksistä, sen saavutuksista ja tehtävistä, uuden sosialistisen kirjallisuuden tilasta meillä Neuvostoliitossa ja maailman muissa maissa.

Tuon johtoajatuksen merkeissä Neuvostomaan kirjailijat tarkastelivat työtään ja tehtäviään. Olihan edustajakokous koolla tärkeänä ajankohtana, jolloin koko neuvostokansa on koonnut jättiläismäiset voimansa ja ryhtynyt sammuttamattomalla innolla toteuttamaan sitä suurenmoista kommunismin rakentamisen ohjelmaa, minkä puolue XXI edustajakokouksessaan viitoitti. Kirjailijain edustajakokous pidettiin muuten samassa salissa, missä Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen ylimääräinen XXI edustajakokous joku kuukausi aikaisemmin oli suorittanut suuren historiallisen työnsä. Aleksei Surkovin tekemä alustus "Neuvostokirjallisuuden tehtävistä kommunismin rakentamisessa" ja kaikki sen johdosta käytetyt puheenvuorot heijastivat kirjailijain harrasta halua löytää paikkansa kansamme suurissa uurastuksissa kommunismin rakentamiseksi ja täyttää kunnialla tärkeän osansa siinä. Siksi tämä kirjailijain Kolmas Yleisliittolainen edustajakokous muodostui niin rikkaaksi ja antoisaksi, se oli täynnä sellaisia tapahtumia ja antoi sellaisia vaikutteita, jotka painuivat syvästi mieliimme. Se liitti kirjallisuutemme luovat voimat aatteellisesti entistä lujemmin yhteen periaatteellisella pohjalla.

Toveri Hrushtshovin tyylillisesti loistava ja sisältörikas puhe muodostui meille tietysti suurimmaksi elämykseksi ja se jää merkkitapaukseksi kirjallisuutemme historiaan. Hän antoi siinä suuren tunnustuksen sille työlle, jota neuvostokirjailijat tekevät maamme sivistyneistön eräänä etumaisena joukko-osastona. He tekevät antaumuksella suurta ideologista kasvatustyötä kommunismin aatteiden hengessä.

Toveri Hrushtshov osoitti puheessaan suurta kirjallisuuden tuntemusta, lämmintä osanottoa ja myötätuntoa kirjallisuuden luojia kohtaan. Sangen hienovaraisesti hän käsitteli kirjallisen luomistyön monia vaikeita pulmia ja erikoisuuksia, käsitteli niitä sellaisella ymmärtämyksellä, mikä oli omiaan liittämään Neuvostomaan kirjailijat entistä lujemmin Kommunistisen puolueen ympärille. Siinä mielestämme onkin tuon puheen leniniläinen ydin ja suurin merkitys.

Kirjailijat saivat tästä puheesta monta varteen otettavaa ja arvokasta neuvoa. Mutta puheen perusajatukset kantavat paljon laajemmalle, eivätkä koske yksistään kirjailijain työtä. Sävyttihän N. S. Hrushtshovin puhetta syvä kommunistinen humanismi, ihmisrakkaus, usko ihmiseen ja hänen hyviin ominaisuuksiinsa. Kaunistelematta hän pohti monia neuvostoyhteiskuntamme tämän hetken ongelmia, jotka kirjailijain täytyy tietää ja ymmärtää kyetäkseen oikein oivaltamaan tehtävänsä ja suoriutumaan niistä. Me kirjailijat joudumme vielä monet kerrat palaamaan kaikkiin niihin ajatuksiin, joita toveri Hrushtshov meille puhui puolueen ja kansan nimessä.

Aikamme on asettanut neuvostokirjailijoille vaikean, mutta samalla jalon ja kiitollisen tehtävän: luoda suurta kommunismin kauden kirjallisuutta! Ja luoda sitä niin, että suurenmoinen aikamme kuvastuisi kirjallisuudessa kaikessa valtavuudessaan, realistisesti luotuina väkevinä ja totuudellisina teoksina. Asia on näet niin, että juuri kaunokirjallisuus on jättävä jälkipolville kaikkein totuudellisimman ja vaikuttavimman kuvan ajastamme. Elävämmin ja syvällisemmin kuin mikään muu taiteen laji se on kertova tuleville sukupolville näistä taistelujen ja rakennustöiden kausista, joiden kautta ihmiskunta parhaillaan kulkee kommunismia kohti. Se tulee kertomaan ihmisistä, jotka kulkivat eturintamassa tässä suuressa taistelussa ja kulkivat kunnialla. Siksi tässä neuvostokirjailijain Kolmannessa edustajakokouksessa puhuttiin paljon sosialismin taiteesta yleensä, sosialistisen realismin taiteesta kaikissa muodoissa, myöskin siitä, mitä uutta sosialistinen realismi on tuonut maailman kirjallisuuteen.

Konstantin Fedin sanoikin avauspuheessaan, että meidän kirjailijakongressimme ovat vallankumouksellisten kirjailijain kokouksia, että me neuvostokirjailijat katsomme kaikkea vallankumouksellisen luokan kannalta. Me haluamme tietoisesti edistää sitä suurta muuttumisprosessia, mikä maailmassa on käynnissä, ja se me julistamme avoimesti. Neuvostokirjallisuus on uutta ja aiota kommunismin kirjallisuutta. Uutta on erikoisesti se, että me tunnustamme selvästi kirjallisuuden valtavan kasvatustehtävän, pidämme sitä tärkeänä ja suurena tavoitteena kirjailijain luovassa työssä. Me pidämme kaunokirjallisuutta eräänä tärkeänä ideologisen taistelun aseena ja olemme asettaneet tämän terävän aseemme palvelemaan niistä jaloja aatteita ja päämääriä, joiden hyväksi puolue ja neuvostokansa väsymättä tekevät työtä ja taistelevat.

Kirjallisuuden valtava vaikutusteho on yleisesti tunnettu ja tunnustettu. Sen tunteen porvaristokin, joka käyttää kirjallisuutta lukijapiirien mielialojen muokkaukseen, mutta tekee sitä ovelasti puhuen kirjallisuuden ja kirjailijain "puolueettomuudesta". Sosialistinen kirjallisuus kasvattaa lukijassa jaloja aatteita, se ylistää ihmisen parhaita ominaisuuksia, kasvattaa lukijaa pelottomaksi vastuksien voittajaksi, inhoamaan riistoa ja sortoa, vääryyttä ja petosta, rotuvihaa ja nyrkkivaltaa, ihailemaan vapautta ja mielen jaloutta, pelottomuutta ja uhrautuvaisuutta, kaikkea sitä mikä kaunistaa ihmisluonnetta.

Sitä varten täytyy kirjallisuuden pohjautua aina elämän todellisuuteen, olla kiintein sitein kiinni elämässä, salaamatta siinä ilmeneviä ristiriitaisuuksia, paheita ja epäkohtia. Puolue on monet kerrat kutsunut kirjailijoita kirjoittamaan vain totta ja kirjoittamaan oikein, väärentämättä elämän totuutta. Siksi kirjallisuuden ei pidä myöskään yksipuolisesti makustella varjopuolia, koska sellainen mustamaalaus antaisi myös vääristellyn kuvan elämästä, eikä kasvattaisi lukijaa oikein arvostamaan elämää. Sosialismin taide on elämänmyönteistä, optimistista taidetta. Se taistelee uuden puolesta, kaikkea vanhaa, lahoavaa vastaan auttaen eteenpäinmenoa.

Tässä Kolmannessa edustajakokouksessa ei enää puhuttu niin jyrkästi kuin ennen kirjallisuuden jälkeen jäämistä vauhdikkaasti etenevästä elämästämme. Kirjailijat ovat ottaneet varteen monet arvostelevat huomautukset ja neuvot, muun muassa ne, joita toveri Hrushtshov antoi tunnetussa asiakirjassaan "Kiinteämmäksi kirjallisuuden ja taiteen yhteys kansan elämään". Nykyaiheet ovat tulleet ja tulevat yhä enemmän etualalle neuvostokirjallisuudessa. Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet sangen antoisia siinä mielessä, että näinä vuosina on luotu merkittäviä teoksia, myöskin aikalaisistamme, neuvostoihmisistä. Vihollisemme seuraavat tietysti kiukkuisin mielin kirjallisuutemme kehitystä, mutta heidän sapekas sähinänsä ei pysty tekemään tyhjäksi kirjallisuutemme saavutuksia. Viime vuosina on jälleen luotu nykyelämää kuvailevia, suurella taidolla ja lämmöllä kirjoitettuja ja yleensä hyviksi arvostettuja teoksia, ja lähi vuodet tulevat varmaan olemaan entistä antoisampia siinä suhteessa. Niin muuten meillä Karjalassakin, sillä pieni ja toistaiseksi vielä vaatimattomiin tuloksiin päässyt kirjallisuutemme on kuitenkin osa suurta neuvostokirjallisuutta, se elää ja kasvaa niiden ongelmien parissa, jotka askarruttavat maamme kaikkia kirjailijoita. Lukijamme tietävät, että meilläkin on luotu eräitä nykyaiheisia teoksia, jotka merkitsevät näkyvää askelta eteenpäin paikallisten aiheiden käsittelyssä.

Nykytodellisuuden värikäs kuvaaminen oikeassa, rakentavassa hengessä sekä toisaalta kirjallisen luomistyön taito, kirjojemme laatu ja korkea taiteellisuus - olivatkin niitä keskeisiä asioita, joita edustajakokouksessa tarkasteltiin miltei kaikissa puheenvuoroissa. Eikä suotta, sillä ne ovat asioita, joiden oikein ratkaisemisesta riippuu kirjallisuutemme merkitys, sen arvo ja vaikutusteho, kuten olemme monessa yhteydessä todenneet.

"Kommunistisen kirjallisuuden on oltava suurta kirjallisuutta eikä ainoastaan aatteellisen sisältönsä runsaudessa, vaan myöskin taiteellisen täydellisyytensä mielessä", sanotaan puolueen Keskuskomitean tervehdyksessä kirjailijain edustajakokoukselle.

Kaikissa tasavalloissa oli jo ennen tätä Neuvostoliiton kirjailijain kolmatta edustajakokousta pidetty omat edustajakokoukset. Niissä oli rohkeasti ja päättäväisesti käsitelty nykyaiheiden asettamista keskeisimmän huomion kohteeksi kaikessa työssämme, korkean taiteellisen mestaruuden saavuttamista, erikoisesti kielen ja muiden ilmaisukeinojen alalla. Kaikki se oli luonut maaperän antoisalle keskustelulle kirjailijain suhteesta elämään ja elämän todellisuuden totuudellisesta kuvaamisesta teoksissamme, kirjailijain suhtautumisesta kaikkiin niihin asioihin ja tapahtumiin, joita hän kuvaa. Eihän kirjailija voi jäädä sivustakatsojaksi, hänen täytyy elää myötä ja olla mukana kansan elämässä puolustaen kaikkea uutta ja oikeata, hyvää ja kaunista. Mutta kyetäkseen niin tekemän on hänen oltava aikansa tasolla ja ymmärrettävä elämän sisäinen logiikka marxilais-leniniläisen filosofian ja maailmankatsomuksen valossa. Siitä juuri puhuttiinkin - sanataiteilijain suuresta merkityksestä neuvostoyhteiskunnassa, puolueen uskollisina ja aktiivisina apulaisina kommunistisessa kasvatustyössä.

Neuvostokirjailijain korkeimpana kutsumuksena on elää ja tehdä työtä kansan hyväksi, tehdä työtä niin että kansa antaisi kiitoksen ja tunnustuksen hänen kirjoilleen. Sitä varten on osattava rakastaa elämää kuumasti ja tulisesti, rakastaa ihmistä, hänen ylevää tehtäväänsä luonnon ja yhteiskunnan uudistajana. Syvä rakkaus elämään ja ihmiseen on aina pulpunnut neuvostokirjallisuuden suurten edustajan suonissa ja sydämissä. Tämän rakkauden täytyy periytyä meihin ja henkevöittää työtämme, jos me haluamme oikein palvella kansaa teoksillamme. Sen vaikutuksesta ovat neuvostokirjallisuuden parhaat teokset syntyneet, ja siksi niillä on ollut suuri merkitys maamme nuorison kasvattamisessa.

Neuvostokansa pitää kirjoista ja kirjailijoista. Se odottaa heiltä sellaisia uusia teoksia, joissa toimivat aikamme sankarit, joista lukijan eteen astuisi uusia ihmisiä, kommunistisesti eläviä ja ajattelevia, kommunistisesti työskenteleviä ja taistelevia henkilöitä, jotka kelpaisivat esimerkiksi elämässä.

Kaikesta tästä puhuttiin edustajakokouksessa paljon ja konkreettisesti. Niin myöskin sosialistisen realismin metodista, realismin ja romantiikan aineksista luovassa työssämme, myönteisten henkilökuvien merkityksestä, nuorten kirjailijain kasvattamisesta ja monista muista asioista.

Luonnollisesti voitiin kaikesta tästä puhua mainitsemalla nimiä ja teoksia. Onhan neuvostokirjallisuus nostanut jälleen esiin lukuisasti teoksia, jotka todistavat sosialistisen realismin voitokkuutta nykykauden etevimpänä taiteellisena luomismenetelmänä. Tietysti puhuttiin Mihail Sholovin "Ihmiskohtalosta" ja Leonid Leonovin "Venäläisestä metsästä". Kotshetovin "Jershovin veljeksistä" ja Galina Nikolajevan romaanista "Taistelu matkan varrella", FEodor Panferovin romaanista "Mietelmiä" ("Razdumja"). Tvardovskin runoelmasta, Pogodinin Lenin näytelmistä, Dovzhenkon filmikäsikirjoituksista, monista muista romaaneista ja runoelmista. Puhuttiin ukrainalaisen Oles Gontsharin ja Mihailo Stelmahin romaaneista, eestiläisen Eugen Rannetin näytelmistä ja useista muista teoksista, puhuttiin sellaisista filmeistä kuin "Kurjet lentävät" ja "Ihmiskohtalo".

Neuvostomaassa luodaan kaunokirjallisuutta kuudellakymmenellä kolmella eri kansojen kielellä. Kaikissa tasavalloissa ja monilla eri kielillä on luotu teoksia, jotka ilahduttavat lukijaa läheisyydellään kansaan sekä taiteellisilla arvoillaan. Tämän edustajakokouksen erikoispiirteenä olikin se, että myöskin eri tasavaltojen kansalliset kirjallisuudet ovat kasvaneet vauhdikkaasti ja tuoneet neuvostokirjallisuuteen erinomaisia teoksia. Venäläisten kirjailijain Leonid Leonovin ja Nikolai Pgodinin rinnalla on ensimmäiset Lenin-palkinnot suotu kirjallisista töistä myös kolmelle kansallisten tasavaltain kirjailijalle: kazakhilaiselle Muhtar Auezoville romaaniepopeastaan "Abaista", tataarilaiselle runoilijalle Musa Dzhalillille koko hänen tuotannostaan ja ukrainalaiselle Aleksander Dovzhenkolle mainioista filmikäsikirjoituksista.

Silti kansallisten tasavaltojen kirjailijat puhuivat vaativasti myös siitä, että näiden tasavaltojen kirjallisuudet vaativat suurempaa huomiota osakseen kehittyäkseen entistä nopeammin. Muun muassa on järjestettävä hyvälle tolalle käännöstyö, niin että kaikki paras tulisi hyvin ja nopeasti käännetyksi venäjän kielelle ja sitä tietä edelleen Neuvostoliiton muillekin kielille. Tätä työtä suorittamaan olisi perustettava erikoinen Neuvostoliiton eri kansojen kirjallisuuden kustantamo. Niin ikään on päästävä siihen, että kirjallisuuden tutkijat ja arvostelijat seuraisivat syvemmin kansallisten kirjailijain tuotantoa ja yleistäisivät heidän kokemuksiaan, tekisivät sitä ohjaten ja opastaen. Monet kirjailijat koskettelivat kansallisen omaperäisyyden tärkeyttä tuotannossaan.

Neuvostokirjallisuus on uutta, sosialismin vuosisadan kirjallisuutta, joka aukoo uusia uria niin sisällön kuin muodonkin suhteen, koska niitä ei voida mitenkään erottaa toisistaan.

Edustajakokouksesta on jo käyty monenlaisia kirjoitteluja. Niinpä eräs ystävämme Suomesta kirjoitti Konstantin Fedinin muka sanoneen edustajakokouksessa, että "uusi sisältö murtaa vanhan muodon, vaikka tämä uudistus ei vielä olekaan neuvostokirjallisuudessa tapahtunut". On syytä oikaista moinen väärä väite, ensinnäkin siksi, ettei Fedin sanonut mitään sellaista, ja toiseksi sen vuoksi, ettei väitteellä ole mitään pohjaa neuvostokirjallisuuden käytännössä.

Konstantin Fedin sanoi, että neuvostokirjailijain on edelleenkin etsittävä yhä uusia ilmaisumuotoja, ettei uusien ilmaisujen etsintää voida katsoa loppuun käydyksi eikä päiväjärjestyksestä poisjääneeksi asiaksi. Mutta tämä ei suinkaan merkitse, etteikö neuvostokauden tuoma uusi sisältö olisi jo tuonut myös uusia ilmaisumuotojakin. Eikä semmitenkään sitä, että neuvostokirjallisuudessa olisi muka odotettavissa jokin vanhojen muotojen murtaminen ja modernismin läpimurto, kuten edellä mainitun väitteen kirjoittaja tuntuu uumoilevan. Neuvostokirjallisuuden taidekeinot ja ilmaisumuodot ovat jatkuvasti uusiutuneet ja uudistuvat edelleen, sen on eräs realistisen taiteen objektiivisia kehityslakeja. Muutenhan ei vallankumouksen ja neuvostokauden tuoma uusi sisältö olisi voinut valautua sellaisiksi klassillisiksi teoksiksi, jotka on tunnustettu maailman nykykirjallisuuden etevimpiin luomuksiin kuuluviksi. Silloinhan kirjallisuutemme olisi huutavassa hädässä, jos se olisi yhä vanhan muodon kahleissa ja vasta odottaisi jotain uuden muodon läpimurtoa. Eivät suinkaan Gorkin, Sholohovin, Leonovin, Fadejevin, Furmanovin, Serafimovitshin, Nikolai Ostrovksin, Fedinin, Vera Panovan, Katajevin, Makarenkon, Lacisin, ym. romaanit ole vanhoihin kaavoihin kangistunutta kertomataidetta, eivät suinkaan Gorkin, Majakovskin, Trenjovin, Pogodinin, Korneitshukin näytelmät, eivätkä Majakovskin, Blockin, Bagritskin, Tvardovskin, Tihonovin, Isakovskin runot ja runoelmat?

Eihän kukaan ole sanonut, että esimerkiksi vapaamitan täytyisi runoudessa ehdottomasti tulla kaikissa maissa niin vallitsevaksi kuin se on monilla niin sanottu "modernin lyriikan" edustajilla lännessä, eikä romaanin ole pakko ehdottomasti hakeutua kaikkialla niihin muotoihin, joihin se on Ranskan nykykirjallisuudessa pukeutunut. Venäläisellä romaanilla ovat omat jo kaukaa juontavat vankat perinteensä, joita neuvostokirjailijat kunnialla jatkavat ja kehittelevät edelleen. Uskollisina realistisen taiteen perinteille, realismin puoltajina taiteessa he kulkevat maailman kirjallisuuden kehityksen kärjessä.

Elämän tarjoama uusi aineisto murtaa jatkuvasti kirjallisuuden vanhoja kanonisoituneita ilmaisumuotoja, se vaatii uusia ilmaisuasuja. Sen vuoksi uudistamisen tehtävää, uusien taidekeinojen etsintää ei voida pitää päätökseen vietynä, päinvastoin, se ei voi jäädä pois päiväjärjestyksestä kirjailijain työssä, näin Fedin sanoi avauspuheessaan.

Samaa väitettä vatkataan usein neuvostollisesta elokuvastakin puhuttaessa. Ettei sekään muka ole löytänyt uutta ilmaisua. Tämäkään väite ei pidä paikkaansa, osoittaapa vain halua hammastella sosialistisen realismin taidetta vastaan. Neuvostokauden klassillinen elokuvakieli on jo aikoja sitten löydetty, sen ilmaisuja ovat olleet sellaiset epookkifilmit kuin Panssarilaiva Potjomkin, Pudovnikin filmi Äiti, Tshapajev, Maksim-trilogia, Matkapassi elämään, oivalliset Lenin-filmit, Baltian laivaston edustaja, kuuluisat historialliset filmit Iivana Julma, Pietari Ensimmäinen ja monet muut, Kommunisti, Kurjet lentävät, Ihmiskohtalo… Tämä on neuvostollisen filmitaiteen suuri linja. Eikä minkään maan elokuvatuotanto voi kolmen viimeisen vuosikymmenen ajalta osoittaa niin suurta luetteloa ensiluokkaisia, klassillisiksi punnittuja, kansallisesti aitoja ja omintakeisia, uutta sisältöä ja muotoa julistavia filmejä. Mikä tietenkään ei kiellä sitä, etteikö satojen oivallisten filmien ohella olisi myös satoja keskitason filmejäkin. Ja satojen valiokirjojen ohella on ollut satoja aivan tavallisiakin teoksia. Niin kuin on kaikissa maissa. Jos halutaan saada kermaa, täytyy olla paljon maitoa, josta kerma pusertuu pinnalle, kuten Aleksei Surkov kerran sattuvasti sanoi eräässä alustuksessaan.

Neuvostokirjailijain kongressit ovat samalla suuria kansainvälisiä foorumeja, joissa pohditaan maailman etumaisen, edistyksellisen taiteen ajankohtaisia ongelmia. Siksi ne saavat aina niin suurta kansainvälistä huomiota osakseen. Niin tälläkin kertaa. Edustajakokouksessa oli lukuisasti ulkolaisia vieraita - ystäviämme, edistysmielisiä kirjailijatovereita Idästä ja Lännestä, miltei maailman kaikista maista. Monet heistä käyttivät mielenkiintoisia puheenvuoroja, tuoden lämpimiä terveisiä Neuvostomaan kirjailijoille usein hyvinkin kaukaa - Kiinasta ja Intiasta, Japanista ja Indonesiasta, Irakista ja Ceylonista, Ranskasta ja Italiasta, Englannista ja Yhdysvalloista, Haitista ja Brasiliasta… Kaikkialta missä neuvostokirjallisuutta luetaan ja sitä tunnetaan. Kaikilla heillä oli paljon hyvää sanottavaa siitä, mitä neuvostokirjailijat jo ovat tehneet ja tekevät erikoisesti taistelussa sotaa ja taantumusta vastaan, rauhan ja ystävyyden lujittamiseksi maailman kansojen välillä.

Mieleen painui erikoisesti Amerikan ja Ranskan edustajain esiintymiset. He puhuivat miehekkäästi siitä, miten näiden maiden etevät edistykselliset kirjailijat taistelevat taantumusta ja porvariston pakkokomentoa vastaan, ja mitä tukea he siinä saavat neuvostokirjailijoilta, joiden esimerkki kannustaa heitäkin luomaan kansalle ymmärrettävää, realistista taidetta.

Irakin, Kyproksen ym. maiden edustajat sanoivat, että heidän maansa kirjailijat eivät tule koskaan unohtamaan sitä suurta tukea ja apua, jota neuvostokirjallisuus heille antoi maittensa vapaustaistelussa. Nämä maat ovat käyneet raskasta mutta voitokasta itsenäisyystaistelua, ja siinä taistelussa on neuvostokansa ja neuvostokirjallisuus aina tukeneet niitä. Kiittäen siitä avusta he puhuivat kirjailijain kansainvälisen solidaarisuuden suuresta merkityksestä.

"Neuvostokirjallisuuden tehtävänä on lujittaa vast'edeskin ystävyyttä ja veljellistä yhteistyötä sosialismin maiden kirjailijain kanssa, kaikkien edistyksellisten kirjailijain kanssa… tukea kaikin voimin realistista taidetta, joka esiintyy aatteetonta formalistista taidetta vastaan", sanotaan puolueen Keskuskomitean tervehdyksessä. Tämä on eräs tärkeimpiä velvoituksia ja se painui syvälle mieliimme ulkomaalaisten kirjailijain puheita kuunnellessa.

Suoritettuaan tärkeän työnsä, tehtyään muutoksia Kirjailijaliiton sääntöihin ja valittuaan Liiton johtoelimet uudeksi toimintakaudeksi, neuvostokirjailijain Kolmas edustajakokous hyväksyi vastauskirjeen Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen Keskuskomitealle.

"Me olemme ylpeitä siitä, että puolue edustajakokouksellemme lähettämässään tervehdyksessä nimitti meitä kirjailijoita varmoiksi apulaisikseen, ja me lupaamme olla vastakin puolueen uskollisia apulaisia kaikissa niissä ylevissä ja jaloissa pyrkimyksissä, joita puolue vie eteenpäin kansan onneksi meidän kotoisessa maassamme ja koko planeetallamme.

Samalla kun olemme ylpeitä tästä kirjailijoille langenneesta arvaamattoman kalliista nimestä, me lupaamme puolueelle pitää aina mielessämme, ettei tämä nimi ole meille mikään kunnianimi, vaan nimitys joka kutsuu meitä kovaan työhön, koska varma apulainen voi olla vain se joka on mestari alallaan, että varma apulainen voi olla vain työteliäs ja uhrautuvainen uurastaja, joka on aina valmis hihat käärittyinä autatmaan puoluetta siellä, missä se apuamme tarvitsee, millä rakennustelineillä tahansa, millä työlohkolla tahansa kommunismin äärettömillä rakennuskentillä...

Me lupaamme puolueelle, että sen esimerkkiä seuraten tulemme antamaan kaikki voimamme uuden yhteiskunnan luomiselle, uuden ihmisen kasvattamiselle. Ja me pidämme sitä kaikkein tärkeimpänä ja oivallisimpana tavoitteena kaikessa työssämme."

Näin kiitollisin sanoin kirjailijat vastasivat puolueen isälliseen huolenpitoon kirjallisuudestamme. He palavat halusta tehdä jokainen osaltaan jotain merkittävää, kirjoittaa sellaista mikä todelle veisi eteenpäin suurta kommunismin asiaa!

Edustajakokouksen osanottajat ovat palanneet työpöytiensä ääreen tuntien siis entistä suuremman vastuunsa työstään, velvoituksen kirjoittaa väsymättä ja kartuttaa neuvostokirjallisuutta uusilla lahjakkailla teoksilla. Tämä pyrkimys innoittaa meitäkin, Neuvosto-Karjalan kirjailijoita. Meillä on työn alla useita uusia teoksia, jotka voimme kohdakkoin tarjota lukijoille omana panoksenamme Neuvostokirjailijain Kolmannen edustajakokouksen päätösten täyttämiseen. "Na rubezhe" lehdessä on jo julkaistu katkelmia työn alla olevista uusista teoksista, joita Antti Timonen, Dmitri Gusarov, Nikolai Jaakkola, Aleksander Linevski, Feodor Trofimov ja muut parhaillaan kirjoittavat. Eräät ovat jo esittäneet uusia käsikirjoituksia, myöskin runoilijat ja näytelmien kirjoittajat. Monet alkavat tekijät ovat luoneet lupaavia kertoelmia, tarjonneet runo- ja kertomuskokoelmia. Punalipun tässä numerossa alamme julkaista Antti Timosen uutta romaania "Pieni valkosiipi". Useita kirjojamme on juuri ilmestynyt tai ilmestyy lähiaikoina Moskovassa venäjän kielellä, eräät hyvinkin suurina - 75 tuhannen kappaleen painoksina!

Meille Neuvosto-Karjalan kirjailijoille on vuosi 1959 merkkivuosi siinäkin mielessä, että elokuussa ottaa Moskova meidät vastaan kutsuvieraikseen. Silloin pidetään siellä Karjalan taide- ja kirjallisuuspäivät. Tasavaltamme taide ja kirjallisuus esittäytyvät siis Sosialistisen Neuvostotasavaltojen Liiton pääkaupungissa. Se merkitsee meille suurta tutkintoa ja katselmusta, jossa töitämme tarkastellaan aikamme suurten vaatimusten ja mittapuiden mukaan. Edellisestä katselmuksesta on kulunut kahdeksan vuotta. Vuonna 1951 oli Moskovassa Karjalan laulu- ja tanssitaiteen viikko, jonka yhteydessä myös tasavallan Suomalainen teatteri vieraili Moskovassa. Kirjallisuutemme ei silloin ollut mukana katselmuksessa.

Kuluneiden kahdeksan vuoden aikana on Neuvosto-Karjalan taide ja kulttuuri kasvanut näkyvästi. Sen puitteet ovat laajentuneet ja nyt alkavilla taidepäivillä tasavaltamme esittää tuloksiaan kaikilta taiteen aloilta. Kun vuoden 1951 katselmusviikko tuotti meille menestystä, on nyt syytä toivoa ja uskoa, että läpäisemme tämänkin tutkinnon hyvin, vaikka vaatimukset luonnollisesti ovatkin paljon suuremmat kuin silloin. Samalla nämä taide- ja kirjallisuuspäivät osoittavat myös puutteemme ja heikkoutemme, mobilisoivat voimamme entistä tuloksellisempaan luovaan työhön kansamme hyväksi. Voimme siis olla etukäteen varmoja siitä, että vuosi 1959 on oleva meille tärkeä merkkivuosi ja merkitsevä Neuvosto-Karjalan kirjallisuudelle suurta askelta eteenpäin.

Neuvostoliiton Kirjailijain Kolmas edustajakokous on aseistanut meidät uudella selvällä työohjelmalla. Taide- ja kirjallisuuspäivät tulevat meille katselmukseksi, jonka jälkeen on käytävä entistä varttuneempina ja varmempina uusiin tehtäviin käsiksi. Puolueen uskollisina apulaisina me tulemme uurastamaan väsymättä vaikealla mutta kiitollisella työkentällämme ja täyttämään osaltamme niitä kunniakkaita tehtäviä, mitkä puolue ja kansa ovat meille asettaneet.

www.locallit.net