www.locallit.net | www.locallit.net/english

Kun runo on etsijä kauneuden
Armas Mishin
Neuvosto-Karjala 19.1.1972, 4

Lukiessa runokirjojen arvosteluja voi huomata, että enemmistö arvostelijoista tavallisesti omistaa suurimman osan kirjoituksestaan teosten aiheille ja motiiveille, niille tunteille ja ajatuksille, joita runoilijan tuotteet ovat heissä herättäneet. Se on luonnollista, onhan tärkeää tietää mitä runoilija ajattelee elämästä, ihmisestä, ajasta, mistä hän luo runokuvansa. Sääli vain, että tämäntapainen erittely hyvin usein johtaa lukijan harhaan: hän ostaa kirjan, lukee, muttei saakaan runoista esteettistä tyydytystä. Näin tapahtuu silloin, kun puhutaan kirjan sisällöstä ja unohdetaan miten se on kirjoitettu. Haluaisin tässä luotua totutusta tavasta sitäkin suuremmalla syyllä, kun kyseessä oleva Salli Lundin uusi runokokoelma Tuulien kannel antaa aihetta puhua siitä, miten onnistutaan, ja joskus epäonnistutaankin runojen kirjoittamisessa. Tuulien kannel on Salli Lundin kolmas runokirja. Edellinen oli Pihkan tuoksu (1966). Uskoisin että lukijan mieleen ovat painuneet monet niistä runoista, kuten änis-äiti, Kuitti, Hymy, Elämänkertani, Sana ym. Niissä todella oli runollista voimaa ja vilpittömyyttä. Sanaleikkikään ei ole runoilijalle vierasta. Esimerkkejä voisi lainata viljalti: "Leikkivät, läikkyvät tuulien viirit" (änis-äiti), "Lauloi, kauloi elämän laine" (Elämänkertani), "Minä lupaan: työni tupaan raahaan sanataakan vakaan" (Sana). Tuulin kannel -kokoelman parhaissa runoissa Salli Lund on säilyttänyt nämä ominaisuudet. Runoelman Vienan väkevä lukee suurella nautinnolla juuri kielen ja muodon kannalta.

Kalevala-tyylin ja karjalaisen kansansadun tapaan kirjoitettu Vienan väkevä viehättää lukijaa tekijän kielitajulla ja -rikkaudella, mikä tulee ilmi heti alussa:
Entisaikoina eleli
ukon myötä vanha vaimo.
Pirtti tummana tuhisi,
lapsettomuus mielen vaivoi.
Akka äijälle ähisi:
"Tuota tuolta tullessasi
metsästä myhäjävästä
leppäpölkky, liikutamme,
keinutamme; kiiutamme
kehdossa kitajavassa
sitäkin iloksi illan
pitkän puhteen päästimeksi."

Tässä kaikki on paikallaan: alkusoinnut ("tummana tuhisi", "äijälle ähisi", jne.) ja loppusointi "liikutamme-kiikutamme" (siinähän puhutaan lapsesta, vaikka se onkin leppäpölkky).

Paras kirjassa Tuulien kannel, lienee runo, jonka tekijä omistaa 1918 kaatuneille suomalaisille punakaartilaisille ja nuorelle sukupolvelle. Runo alkaa vapaamittaisin säkein: "Rämeitten äärillä kankaitten alla nukkuvat Suomen punaiset miehet ja kansannaiset..." Luonto esiintyy runon alussa tapahtumien todistajana, sitten jo historian osanottajana, ja on pantava merkille, että juuri tämä kohta runossa on kirjoitettu kansanrunouden hengessä ja että sanaleikillä on alussa toiset tehtävät: se antaa runolle vakavan, profeetallisen sävyn:
Korppi yössä keikkui,
koikkui katajille, vaakkui.
Oksaa puistatteli katajaista.
Siitä siemen sitkeimmistä
sitkein
mättään poveen painui,
nousi vesa vetres mullan alta,
Vihan viljaa...
Oli nousemassa meitä silloin...

Salli Lundin niistä runoista, joissa tulevat esille runoilijan syvät mietteet kohtalostaan ja joista avautuu hänen totuutta etsivät sielunsa on runo Etsin erittäin mielenkiintoinen. Ihmisen elämässä on hetkiä, jolloin valtatie häipyy usvaan eikä näy lähellä marssivia sankareita. Silloin elämän taivalta ajatellessa tarvitsee hiljaisuutta. Runoilija puolustaa ihmisen pyhää oikeutta siihen. Runo vetää puoleensa voimakkailla riveillään, mutta samalla harmitavat sanalyhennykset "tois", "vois" "kiemurtelis" ja huono loppusointu "soi-vois". Tällaista on Salli Lundin erittäin miellyttävissäkin runoissa. Runossa Kuuntelen korvaa leikkaa loppusointi "ylivalta-ilta". En tietenkään kehota riimittämään aina "ilta-silta". Se tuntuisi banaalisuudelta. Mutta tuskinpa sanat "ilta", "ylivalta", jne. sointuvat. Samaa voisi sanoa riimityksestä "yllä-yöhtyvillä" intonaation puolesta hyvässä runossa Onni. Ja vielä esimerkkejä, joita voisi jatkaa: kuohupäissä-pajukoissa (Näky), viilsi-kiiti (Purje), tuttu-kutsuu, peittää-helkkää (Salmenkorvan koivu).

Mielestäni toimitusvaiheessa olisi pitänyt jättää pois myös sanat "mä" ja "mi", ajatella riimiä "viihtyy-siirtyy" seuraavassa kohdassa:
Elämää virtaan usein
verrataan
ja ajan kuohupäissä laulut
viihtyy.
Mä vertaan eloani puroon
vaan
mi kalliolta väistäin yhä
siirtyy.

Kirja Tuulien kannel, kuten lukija huomaa, ei ole alusta loppuun samaa tasoa, vaikka yleensä runon ystävät ottavat kirjan vastaan mielihyvällä.

Vaikka olen puhunut paljon riimeistä, siteeraan vielä "Traktoristin laulua":
Traktori kyntää
kuin leikillään,
sen viilloilla
peipponen pyörähtää.

Eikä tämä ole huonosti sanottu? Salli Lund voi kirjoittaa hyvää tekstiä. Hänellä on erittäin rikas kieli ja kauniit runokuvat. Itse runoilijakin vakuuttaa, että runo on
Oikeuden tuomari,
etsijä kauneuden.

Jäädäkseen "Ihmisen ikuiseksi ystäväksi" runo tarvitsee moitteetonta viimeistelyä.

Tuulien kannel -kirjan parhaat ja uudet Punalipussa julkaistut Salli Lundin runot ovat todisteena siitä, että runoilija ei väsähdä kauneutta etsiessään. Siksi uskomme että Salli Lund ilahduttaa pian lukijoita uudella runokirjallaan.

www.locallit.net