www.locallit.net | www.locallit.net/english

Kongressista palattua
Jaakko Rugojev
Neuvosto-Karjala 21.1.1976, 4

NKPn 24. ja 25. edustajakokousten välisenä aikana Karjalan kirjailijat ovat tehneet ahkerasti työtä uusien kirjojen ja käännösten parissa. Näinä vuosina on julkaistu noin sata uutta teosta Karjalassa ja Moskovan keskuskustantamoissa. Karjalan kirjailijat punnitsivat viime kesänä pidetyssä seitsemännessä liittokokouksessa aikaansaannoksiaan ja hahmottelivat suuntaa eteenpäin. Sitten joulukuussa Moskovassa pidettiin Venäjän Federaation Kirjailijaliiton neljäs kokous, johon osallistui myös tasavaltamme kirjailijain valtuuskunta. Kokouksessa käytiin vaativaa ja rakentavaa keskustelua kirjallisuuden ongelmista. Ja se eittämättä vaikuttaa kaunokirjallisuuteen.

Tunnettu runoilijamme Jaakko Rugojev, joka osallistui edustajakokoukseen, luo oheisessa artikkelissaan katsauksen Karjalan kirjallisuuden viiden viime vuoden tuloksiin.

Kuukausi sitten Moskovassa päättyi Neuvosto-Venäjän Kirjailijaliiton IV edustajakokous. Heti toimintakertomuksensa alussa Liiton hallinnon puheenjohtaja Sergei Mihalkov korosti, että nyt, käydessämme tekemään yhteenvetoja "kirjallisuutemme viisivuotiskaudelta", meidän on muistettava että luovan järjestömme toiminta on kiteytynyt saumattomasti maamme yhteiskunnalliseen ja poliittiseen elämään, jonka näkyvimpiä merkkipaaluja näinä vuosina olivat V. I. Leninin syntymän 100-vuotispäivä, Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton perustamisen 50-vuotisjuhla ja fasismista saavutetun suurvoiton 30-vuotispäivä. Itsensä luomistyön luonne ja suuntaus, sen taiteellinen ja aatteellinen sisältö määräävät kirjallisuuden aseman kansan elämässä, samoin määräytyy sanataiteilijan paikka kirjallisuudessa sekä hänen taiteellisten saavutustensa merkitys ja ulottuvuus ajassa.

Venäjän Federaation Kirjailijaliitto on Neuvostoliiton suurimpia monikansallisia luovantyön järjestöjä. Voidaksemme arvioida oikein Liittomme panoksen puolueen osoittamien kulttuuritehtävien täyttämiseen, meidän on tiedettävä millaisin onnistunein teoksin Neuvosto-Venäjän kirjailijat ovat ilahduttaneet lukijoitaan kuluneena viisivuotiskautena.

Tässä mielessä Liiton hallinnon toimintakertomus sekä monet puheenvuorot valottivat syvällisesti sekä saavutuksiamme että puutteitamme. Mainittiin nimeltä kymmeniä eteviä kirjailijoita - prosaisteja, runoilijoita, näytelmien kirjoittajia, arvostelijoita, kaunokirjallisuuden kääntäjiä. Mutta samalla todettiin, että viisivuotiskautena oli suorasanaisella kirjallisuudella mainittavimmat aluevaltaukset. Venäjänkielisessä kirjallisuudessa ne ovat Georgi Markovin ja Juri Bondarevin, Konstantin Simonovin ja Aleksandr Tshakovskin, Viktro Astafjevin ja Gavriil Trojepolskin, Feodor Abramovin, Jevgeni Nosovin ja Vasili Shukshinin romaanit, novellit ja kertomukset. Neuvosto-Venäjän kansallisia tasavaltoja ja alueita ovat ehkä nimekkäimmin edustaneet proosateoksillaan Alim Keshokov (Kabardino-Balkania), Garif Ahunov (Tataria), Juri Rytheu (Tshukotka), Juvan Shestalov (mansin kansan kirjailija), Grigori Hodzher (nanai-kansan kirjailija) ja monet muut lahjakkaat kirjailijat, kaikkien nimiä on mahdoton mainita tämän kirjoituksen puitteissa. Nämä lahjakkaan sanataiturit ovat osanneet valita aiheensa ja valaa teostensa puitteisiin merkittäviä tapahtumia, täyttää kertomuksensa mieleenpainuvilla ihmistyypeillä, toistumattomilla luonnekuvilla ja kansanelämän värikylläisyydellä. Näissä teoksissa käsitellään yhteiskuntamme tärkeimpiä ongelmia.

Voimme puhua täysin aiheellisesti uudenlaatuisen proosakirjallisuuden synnystä, kirjallisuuden jolle yleinen mielipide on antanut korkean arvon ja joka on saanut osakseen laajan lukijakunnan tunnustuksen.

Toimintaselostuksessa ja monissa puheenvuoroissa painotettiin ajatusta kirjailijasukupolven keskeytymättömästä eteenpäinriennosta. Tämä sukupolvien välitön yhteenkuuluvuus on myötävaikuttanut siihen, että monet, joskus 50-luvun alussa esikoisteoksensa julkaisseet lahjakkaat kirjailijat, ovat nyt saavuttaneet korkean taiteellisen kypsyyden. Heidän kehityksensä on pohjautunut kunkin omaan kansalaisvalveutuneisuuteen ja -kuntoon, jonka kohokohtia ovat olleet neuvostokansan yhteinen uroteko Suuressa Isänmaallisessa sodassa ja sitä seurannut elämän kehitys.

Jos näistä asenteista tarkastellaan Karjalan kirjallisuutta, niin mekin voimme puhua aivan oikeutetusti määrätynlaisista saavutuksista sekä taideproosan että runouden alalla. Ikään kuin tämän kyseessäolevan 5-vuotiskauden aattona Antti Timonen kirjoitti loppuun ja julkaisi lyhennelmänä Punalipussa romaaninsa Me karjalaiset (romaanin suomenkielinen laitos ilmestyi eri painoksena v. 1971), jonka ajankohtaisuus - historiallisesta aiheesta piittaamatta - oli silminnähtävä. Se oli väkevää, värikästä, hallittua ja harkittua kerrontaa ja tämän ansiosta versoi itsestään sekä teos että onnistuneita näytelmäversioita Otatko miut, Karjalan mua ja Myrskyn jälkeen ja keskuskustantamoitten julkaisemia suurpainoksia venäjännöksenä. Pekka Pertun ja Stanislav Pankratovin kertoelmat luotaavat syvältä aikalaistemme elämää nostaen pinnalle mitä ajankohtaisimman ongelmapiirin. Salli Lundin runollinen proosa (viimeksi kokoomateos Taipaleita) on valloittanut lukijoitten jakamattoman suosion. Terttu Vikström on alkanut tulkita yhä varmemmin vedoin aikamme ihmisen tunneailahteluja. Matti Mazajevin kertojanlahjat ovat päässeet esille entistä lyhyemmin väliajoin, häneltä on odotettavissa uusi kertomuskokoelma.

Kyseessä olevien vuosien varrella eräät kirjallisuutemme merkkitapahtumat ovat saaneet ansaittua jatkoa. Sellaisiin voi laskea Ortjo Stepanovin Kotikunnan tarina -romaanin jatko-osan Sakun Jaakko, rahvaan mies.

Meillä on muovautumassa eräänlaiseksi kirjallisuutemme vakioilmiöksi dokumentaarikertoelma. Rinnan kokeneitten ammattikirjailijoiden (U. Vikströmin kertoelmat Toiska ja Torpeedo, D. Gusarovin Kolme kertoelmaa Pjotr Anohinista, O. Tihonovin Operaatio "tyhjiössä", jne.) tässä kirjallisuuslajissa ovat saavuttaneet erinomaista menestystä Toivo Vähä (Ivan Petrov) teoksellaan Suomalaiset punikit ja Mikko Melentjev kirjallaan Säämäjärven rannalla. Tulossa ovat Sulo Tuorilan mielenkiintoiset teatterimuistelmat.

Tiedämme että viime vuosina monet näkyvistä kirjailijoistamme ovat tehneet määrätietoista pitkäntähtäimen työtä laajojen romaaniaiheiden parissa. Eräät käsikirjoitukset ovat olleet jo käsittelyvaiheessa, toiset ovat viimeistelyä vailla. Puhe on ennen kaikkea Dmitri Gusarovin, Antti Timosen ja Ortjo Stepanovin uusista teoksista.

Pekka Mutanen, Matti Pirhonen, Jukka Petrov ja Pekka Pöllä ovat ponnistelleet ahkerasti kertomustensa parissa. Uusia kuvauksia ja kertomuksia odotetaan Esko Elalta, Mikko Remsulta, Hellä Hellmanilta ja muilta.

Moskovan kirjailijakongressin pääselostuksessa mainittiin nimeltä kaksi Karjalan kirjallisuudessa vaikuttavaa runoilijaa Taisto Summanen ja Valentin Ustinov. Summaselta on juuri ilmestynyt muhkea runovalikoima Punainen silta ja Valentin Ustinov on julkaissut viime aikoina kaksi uutta runokirjaa, Karjala-kustantamossa ja Moskovan Sovremennik-kustantamossa.

Yhtä hyvällä syyllä selostaja olisi voinut mainita Nikolai Laineen ja Ivan Kostinin, Oleg Mishinin tai Boris Schmidtin nimen. Sovremennik-kustantamo julkaisi hiljattain Nikolai Laineen uuden runovalikoiman Koivujen humistessa ja edellisenä vuotena häneltä julkaistiin Karjala-kustantamossa eräs hänen sisällökkäimmistä runokirjoistaan Miespolvesta toiseen; änisentakaisen rannan laulajana tunnettu Ivan Kostin on lahjoittanut lukijoilleen uuden herkkäsointuisen runovihkon Ensimmäiseen lumentuloon asti (Do pervogo zasnezhja); Oleg Mishinin kokoelmassa Toinen näkökulma (Vtoroje zrenije) runoilija tarkastelee lähiympäristöään ja kaukaista maailmaa rikastuneen elämänkokemuksen prisman läpi; samalla todettakoon että hiljattain kirjailijaliiton suomenkielisessä jaostossa käsiteltiin hänen uusimman valikoimansa (suomenkielisen) käsikirjoitus, jossa on havaittavissa runoilijan filosofisen ajattelutavan syvenemistä ja kypsymistä. Ja lopuksi on vielä mainittava Karjalassa syntyneestä ja kasvaneesta lahjakkaasta venäläisestä nuoresta runoilijasta Viktor Serginistä, jonka ensimmäinen runoteos Asutettu metsä (Ljudnyi les) läpäisi heti kypsyyskokeen eräässä suurimmista moskovalaisista kustantamoista.

Karjalan runouden parhaita näytteitä luonnehtii teeskentelemätön kansalaishenki ja aikalaisemme monisärmäinen maailmannäkemys. Aiheiltaan ja sävyltään tämä runous on ajankohtaista, aktiivista ja rakentuvaa.

Painottaen neuvostolyriikkamme parhaita puolia Sergei Mihalkov näki niissä olennaisimpia tunnusmerkkejä.

- Aikamme ja nykymaailman rytmit ja aiheet soivat liikuttavan ilmeikkäästi runoudessamme, jonka ilmaisukeinot lähentyvät tavallista puhekieltä...

- Kansanrunouden ehtymättömien aarteiden luova hyväksikäyttö rikastaa sanataidetta...

- Taistelu rauhan puolesta, syvällinen huolestuneisuus ihmisen tulevaisuudesta ja ihmiskunnan kohtalosta, levottomuus ympäristön tilasta...

- Nykymaailman laaja tietoaminen ja tajuaminen, tunne oman tasavallan, oman kansan kiinteästä ja erottamattomasta yhteenkuuluvuudesta suuren maan riennoista ja huolista puheen ollen...

Nämä tunnusmerkit ovat täysin sovellettavissa myös Karjalan runouden parhaaseen osaan.

Edustajakokous tarjosi monipuolisuudessaan vaikutelmia yli inhimillisen vastaanottokyvyn. Olivathan siellä edustettuina kymmenien neuvostokansojen kirjallisuudet Kaukasian vuorilta Jäämeren rantaan asti. Kamtshatkan niemimaalta ja Sahalinin saarelta Nevan suulle.

Lopuksi haluan kajota vielä yhteen, kirjallisen luomistyön mielestäni tärkeimpään ja periaatteellisimpaan seikkaan - asia koskee teoksissamme kuvatun elämän totuudellisuutta. Tätä ongelmaa tähdennettiin kokouksen vaikuttavimmissa puheenvuoroissa.

Torjuen "ammattilaistusinasielujen nuhteettomuuden ja virheettömyyden" bashkirialainen runoilija Mustai Karim puhui vertauskuvallisesti ikään kuin pidelleen käsissään kahta maljaa: toisessa maljassa on riemu reunoja myöten, toisessa huolta yli laidan. Kenelle ei ole samantekevää kirjallisuutemme kehityksen tulevat kohtalot, häntä ei koskaan jätä huolestuneisuuden tunne. Huolestuttavia ilmiöitä on paljon. Ja ennen kaikkea - koetun ja kärsityn elämäntotuuden voimasuhde tämän totuuden pinnalliseen ja surkuteltavaan korvikkeeseen, toisin sanoen - todellisen, aidon, alkuperäisen suhde väärennettyyn, keksittyyn. Taiteessa näiden vastakohtien naapuruus lienee välttämätön paha ja näiden kaiketikin tulee olemaankin. Asian ydin on siinä, että kumpikin näistä ilmiöistä kulkisi omalla nimellään ja kummallekin annettaisiin vain ansaitsemansa palkkio.

Neuvosto-Venäjän kirjailijaliitossa ollaan sitä mieltä, eikä aiheetta, että Karjalan kansallinen kirjallisuus on kehityksessään päässyt Federaation voimakkaimpien kansallisten kirjallisuuksien tasolle, että kirjailijaliittomme järjestö- ja julkaisutoiminta on esimerkillistä, että liitollamme on merkittävä osuus tasavallan kulttuuri- ja yhteiskunnallisessa elämässä. Tämä on totta. Mutta samalla on todettava, että kirjailijaliittomme kansallisen osan kasvumahdollisuudet ovat olleet heikonlaisia. Vuosikausiin ei ole ollut Liiton jäsenistön sanottavampaa nuorentumista.

Karjalan kirjailijat sekä kirjailijajärjestö ovat valmiit tekemään kaikkensa uuden vaihdon kasvattamisessa. Mutta asian onnistumiseksi on tähän työhön saatava aktiivisesti mukaan vastaavat neuvosto-, kansalais- ja kulttuurijärjestömme tasavallan Valistusasiain ministeriö etupäässä.

www.locallit.net