www.locallit.net | www.locallit.net/english

Kirjailija ja elämä
Urho Ruhanen
Neuvosto-Karjala 1.5.1975, 4

Kirjailija ja yhteiskunnallinen toimihenkilö, Venäjän federaation ja Karjalan ASNT:n valtionpalkintojen laureaatti Antti Timonen täyttää tänään 60 vuotta.

Antti Timosen romaani Me karjalaiset päättyy sanoihin: "Niemellä kohosi nuori tuuhea männikkö. Aivan niemen kärjessä seisoi kolme vanhaa ja vankkaa petäjää. Ne olivat kyhmyisiä, pakkasten ja myrskyjen kasvattamia. Yhdestä puuttui latvus. Mutta ne seisoivat kuitenkin. Mikään myrsky ei ollut kyennyt niitä kaatamaan. Ne olivat karjalaisia petäjiä, ne kestävät kaiken. Kun vanhojen puiden aika jättää, nuori petäjikkö tulee niiden tilalle. Sellaisia me olemme me karjalaiset."

Sellainen on myös sodan kokenut ja niiden tuottamat hävitykset nähnyt Antti Timonen. Kirjailijaon nähnyt myös miten toisten neuvostokansojen turvin ovat rakentuneet uudet kylät ja kaupungit, tehtaat ja suurvoimalat, koulut ja kulttuurilaitokset ja versoneet tieteet ja taiteet Karjalassa.

Neuvosto-Karjalan historiaan liittyvät välittömästi Antti Timosen elämänvaiheet. Hän on syntynyt 1915 karjalaisen talonpojan perheessä Luusalmen kylässä Kalevalan laulumailla. Isää, joka kaatui ensimmäisen maailmansodan rintamalla, Antti ei muista. Lapsuuden muistot olivat ikäviä ja kauheita: valkosuomalaisten hyökkäys kotiseudulle, kuolemaa, tulipaloja, kylmää ja nälkää. Kun neuvostojoukot antoivat murskaavan iskun viholliselle, ajoivat maahanhyökkääjät perääntyessään väestön mukanaan Suomeen. Siinä joukossa oli myös 6-vuotias Antti ja hänen äitinsä. Kolme vuotta työskenteli äiti palkollisena ja kierteli poikansa kanssa vierailla seuduilla, vieraiden ihmisten parissa. Koti-ikävä voimisti rakkautta kotiseutuun, kotoisiin polkuihin.

Kotoisessa Karjalassa koulun jälkeen seuraa opiskelu opettajaopistossa, työ radiokomiteassa, pioneerilehti Kipinän ja myöhemmin Totuus-lehden toimituksessa. Monet toimitusmatkat metsä- ja rakennustyömaille, kolhooseihin 30-luvulla: kaikkialla on käynnissä uuras työ, varttuu uusi ihminen, Antti Timonen kirjoittelee kertomuksia ja runoja, ensimmäiset kertomukset ilmestyvät Punakanteleessa 1931 ja sitten kertomuskokoelmakin 1933.

Antti Timosen ensimmäinen merkittävät tuote ei kuitenkaan syntynyt kirjoituspöydän takana. Se lienee pantu alulle kesällä 1941, kun Timonen Puna-Armeijan riveissä torjui konepistooli kädessä vihollisen hyökkäyksiä. Hän joutui näkemään paljon verta, haavoittuneita ja kaatuneita, sankaruutta ja miehuutta neljän sotavuoden aikana ennen Voitonpäivää marssiessaan taistelukenttiä Karjalasta Karpaateille. Kaikkina vuodenaikoina, millaisella säällä tahansa, ankarista taisteluista tai pitkistä päivämarsseista väsyneenä alikersantti ja sitten sodan loppupuolella kapteeni Timonen löysi aina tilaisuuden kirjoittaa elämyksensä päiväkirjaan. Näin päivä päivältä ja vuosi vuodelta karttui Timosen sotilasreppuun monia täyteen kirjoitettuja nuhraantuneita vihkoja. Ja tuloksena oli, että 1948 ilmestyi Antti Timosen laajahko sotanovelli Karjalasta Karpaateille.

Sanotaan että Antti Timonen on antautunut kokonaan kirjalliselle työlle. Sellainen väite pitää vain osaksi paikkansa. Timonen todellakin kirjoittaa sangen uutterasti, teos ilmestyy toisena jälkeen. Mutta hän ei eristäydy kirjoituspöytänä taakse kuin vain siinä tapauksessa, kun uuden teoksen valmistelutyöt on tehty, aineisto koossa, joka vaatii sen paperille panemista. Silloin hän saattaa sulkeutua talvellakin kesämökkiinsä Pässinrantaan jopa muutamaksi kuukaudeksikin. Ja sittenkin hän on nämä kolmekymmentä sodanjälkeistä vuotta täydellä antaumuksellaan yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana. Kommunistina - Timonen liittyi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen riveihin rintamalla - hän on ollut aina siellä missä hänen voimiaan ja taitoaan on kaivattu. Kävisi kovin pitkäksi esitellä hänen työtään NKP:n Karjalan aluekomitean ja Petroskoin kaupunkikomitean, Karjalan Korkeimman Neuvoston, Neuvostoliiton ja Karjalan kirjailijaliiton hallinnon aikakausjulkaisujen toimitusneuvostojen, Venäjän Federaation Ministerineuvoston valtionpalkintokomitean jäsenenä ja monissa muissa tehtävissä. Timonen on ollut monet kerrat Karjalan kirjailijaliiton hallinnon puheenjohtaja, johon tehtävään hänet taas kerran valittiin hiljattain pidetyssä 7. liittokokouksessa. Erikoisesti on mainittava se laaja työ, jota Antti Timonen on suorittanut ja suorittaa Neuvostoliitto-Suomi-Seuran Karjalan osaston puheenjohtajana. Tässä ominaisuudessa Timonen on joutunut matkustelemaan ja esiintymään paljon myös Suomessa ja antanut panoksensa Neuvostoliiton ja Suomen ystävyyden lujittamisen hyväksi. Timonen on itse joskus leikillään sanonut, että jos hänen puheensa, esitelmänsä ja alustuksensa koottaisiin, muodostuisi niistä paljon laajempi niiden kuin yksikään hänen teoksistaan.

Antti Timosen elämänkokemus, laaja elämäntuntemus ja yhteiskunnallinen toiminta sanelevat hänen tuotteittensa sosiaalisen merkittävyyden. Yli neljäkymmentä vuotta jatkuneen kirjallisen toimintansa aikana Timonen on tuotteliaimpana kirjailijana antanut varsin merkittävän panoksen Karjalan kirjallisuuteen. Siihen sisältyvät romaanit ja pienoisromaanit: Karjalasta Karpaateille, Valaistu Ranta, Tuulilahden vastuulla, Kotoisilla poluilla, Pieni valkosiipi, Olen kotona, Me karjalaiset, kaksi kertomuskokoelmaa ja näytelmät Otatko miut Karjalan mua? ja Myrskyn jälkeen.

Antti Timosen Kotoisilla poluilla -romaanin toiminta tapahtuu eräällä rakennustyömaalla Karjalassa. Ilmestyttyään suomen ja sitten venäjän kielellä teos herätti laajaa väittelyä Na rubeže julkaisun ja vieläpä moskovalaistenkin aikakauslehtien palstoilla, mikä todisti kirjan herättämää suurta huomiota. Väiteltiin siitä, toimiko Veikko Larinen oikein, kun hän ei syvästi loukkaantuneena epäoikeudenmukaisten syytösten vuoksi kyennyt puolustamaan itseään piirikomiteassa, minkä tuloksena hänet erotetaan puolueesta. Ketä olivat nuo kiipijät, onnenonkijat ja veijarit, sellaiset kuin Nättijev, Lesonen, Kynttijev, olivatko nämä ohimeneviä tyyppejä, vai onko tällaisia ilmiöitä vastaan käytävä jatkuvaa taistelua? Teos asetti ajankohtaisia, ennen kaikkea moraalia koskevia kysymyksiä. Luottamus, huomaavainen, humaaninen suhtautuminen ihmiseen - se on Kotoisilla poluilla -romaanin johtoaate.

Sota oli voitettu, mutta kylmä sota jatkui, eikä jännityksen lievenemisestä huolimatta rauha ole vieläkään lopullisesti taattu maailmassa, sillä tulipesäkkeitä on yhä eri puolilla maapalloa. Taistelu rauhan, kansojen välisen ystävyyden puolesta on muodostunut sotapolut käyneen kirjailijan elämäntehtäväksi. Tältä pohjalta syntyivät romaanit Pieni valkosiipi ja Olen kotona. Karjalainen äiti Jelena Petrovna kadottaa sodan aikana 3-vuotiaan Mirkka-tyttärensä, ja tyttönen viedään Suomeen. Seitsemäntoista vuotta Jelena Petrovna piti tytärtään kadonneena. Mirkka - Mirja joutui sattumalta suomalaisen työläisen, sodanvastaisen taistelijan Matti Matikaisen perheeseen, mikä pelastaakin hänet. Alina ja Matti Matikaisesta tulee Mirjan kasvatusvanhemmat. Ensimmäisen romaanin lopussa tapahtuu dramaattinen käänne. Mirja päättää lähteä takaisin kotimaahansa. Toinen kirja Olen kotona kertoo hänestä Neuvosto-Karjalaan palanneena, hänen perehtymisestään uuteen ympäristöön, uusiin ihmisiin ja ystäviin. Näin kirjailija luo kuvan elämästä kahden puolen rajaa. Nämä romaanit ovat kirjoja ystävyydestä, hyvistä rauhaarakastavista suomalasista ja karjalaisista työihmisistä. Joskaan kirjailija ei unohda, etteivät vastavoimatkaan ole laskeneet aseitaan. Pieni valkosiipi - rauhan symboli - liitelee taivaalla poiki metsien välittämättä valtioiden välisestä rajasta. Samoin niitä ei tunne kansojen välinen ystävyyskään.

Kirjailijan pääteos on historiallinen romaani Me karjalaiset. Siinä kuvataan neuvostovallan alkuvuosia Karjalassa, eritoten ns. bandiittikapinaa ja valkosuomalaisten hyökkäystä Karjalaan talvella 1921-1922.

Vasselein draama Me karjalaiset -romaanissa on maailmansodan rintamalla haavoittuneena kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan palanneen miehen kohtalon silloisessa ristiriitaisessa tilanteessa, jossa hän i osaa suunnistautua. Hän palasi kotiinsa siinä uskossa, että hän ryhtyy perkaamaan maata, kalastamaan, elämään rauhassa perheensä parissa. Näin ei kuitenkaan käy, tapahtumat vetävät mukaansa. Hän aikoo olla omissa oloissaan, sanoo että hän on jo sotansa sotinut, mutta joutuukin tahtomattaan vihollisen leiriin ja syyllistyy tahramaan kätensä kansan verellä. Hän on eksynyt oikealta polulta, mutta perääntymismahdollisuuttakaan hän ei näe. Hän ei kuitenkaan ole samanlainen kuin ne, joiden joukkoon hän on joutunut. Ajatus, että kahden maailman kärkevien taistelujen aikana ei voida jäädä sivuun, on vakuuttavasti ilmennyt eräissä muissakin henkilökuvissa. Puuttumatta tarkemmin kirjan erittelyyn korostamme, että kirjailija on valottanut romaanissaan Karjalan historian varsin ristiriitaisen, kärkevän luokkien välisen taistelun ajankohdan. Historian totuudelle uskollisena ja historiaa kaunistelematta hän on osoittanut miten oikeudenmukainen vallankumouksellinen taistelu ratkaisee kansan kohtalon, tuo sille vapauden ja johtaa kansanvastaiset liikkeet kiertämättömään tuhoon.

Me karjalaiset -romaanilla ja samanaiheisella näytelmällä Otatko miut Karjalan mua on ollut suuri menestys. Romaanista Me karjalaiset Antti Timoselle on myönnetty Karjalan ASNT:n valtionpalkinto ja näytelmästä Otatko miu Karjalan mua Venäjän Federaation valtionpalkinto. Romaani Me karjalaiset ilmestyi suomen kielellä Punalipussa 1970 lyhenneltynä ja kirjana 1971. Venäjän kielellä romaani on ilmestynyt Taisto Summasen venäjäntämänä Oktjabr-aikakauslehdessä 1972. Roman-gazetassa 1,5 miljoonan painoksena 1972 ja kirjana 1974 Sovetski pisatel -kustantamossa, jossa siitä piakkoin ilmestyy vielä uusi 60 000:nen painos.

Näytelmää Otatko miut Karjalan mua on esitetty paljon Karjalassa ja muualla Neuvostoliitossa ja myös Suomessa. Kaikkialla se on saanut yleisön suosion ja sangen myönteisiä lausuntoja sanomalehdissä.

Antti Timosen teokset tunnetaan meillä Neuvostoliitossa ja ulkomailla. Hänen tuotteitaan on käännetty latvian, eestin, ukrainan, azerbaidzhanin, moldavian, bashkirian, mordvan ja monille muille Neuvostoliiton kansojen kielille. Niitä on käännetty myös tshekin, slovakian, puolan, espanjan, englannin, ranskan ja ruotsin kielille ulkomailla.

Kirjailija ottaa syntymäpäivänsä vastaan hyvissä luomisvoimissaan. Hän on juuri näinä päivinä antanut uudenromaaninsa käsikirjoituksen Punalippuun. Toivotamme Antti Timoselle hyvää terveyttä ja työkuntoa ja jäämme odottamaan häneltä uusia lukijaa ilahduttavia teoksia.

www.locallit.net