www.locallit.net | www.locallit.net/english

Runoilija katsoo maailmaan
Viktor Valjakka
Neuvosto-Karjala 9.1.1977,4

Runoilija Oleg Mishin kuten monet hänen aikalaisensa kuvaa luomuksissaan sota-ajan lapsuutta, työniloa, ylistää Synnyinmaata, kotiseutua ja sen luontoa. Mutta hän kuitenkin eroaa aikalaisistaan. Aikaisemmin hänet tunnettiin venäläisenä runoilijana, jolta ilmestyi kuusi runokokoelmaa. Seitsemäs, Ikkunani katsoo maailmaan, ilmestyi Karjala-kustantamossa Armas Hiiren nimellä suomenkielisenä.

1941 kuusivuotias Armas hiiri joutui evakkomatkalle Siperiaan, jossa kouluikään vartuttuaan opiskeli venäjänkielisissä kouluissa ja äidinkieli unohtui melkein kokonaan. Runoilija muistelee sitä aikaa näin: Unohtuivat miltei kaikki sanat Muistissani säilyivät vain muutamat...

Lopetettuaan sitten kasvatusopillisen korkeakoulun Oleg Mishin työskenteli venäjän kielen opettajana koulussa. Mutta äidinkieli iti jyvänä tämän Inkerin Mujalla syntyneen nuorukaisen ajatuksissa. Ja vihdoin koitti aika, jolloin sitkeän opiskelun tuloksena hän sai oikeuden sanoa, että "toinen toistensa jälkeen kevätlehtinä äidinkielieni sanat puhkesivat viheriöimään".

Ja tuloksena olikin suomenkielinen esikoiskokoelma Ikkunani katsoo maailmaan.

Kirjan ensimmäinen runo, jota voi pitää tavallaan sen johdantorunona Armas Hiiri mietiskelee ajasta ja ihmisistä:
Aika ei synny.
Syntyvät ihmiset,
kaupungit ja kiertotähdet...

Ja runon lopussa hän tekee filosofisen johtopäätöksen:
Mutta aika sinänsä
ei merkitse mitään.
Sillä sen ikuisuus
on meissä;
ihmisissä,
kaupungeissa
ja kiertotähdissä.

Kokoelmassa on neljä osaa. Ensimmäisen osan (Kajo) tekijä on omistanut sodan korventamille lapsuuden vuosille. Se alkaa mietiskelyillä äidinkielestä, josta ylempänä on jo mainittu.

Armas Hiiri kuuluu sukupolveen, joka ei osallistunut sotaan eikä ollut ankarien taistelujen silminnäkijänä. Mutta jo lapsena hän joutui kestämään sodan aiheuttamaa tuskaa ja kärsimyksiä, nälkää ja puutetta. Siksi sota-aihe ei ole häntä sivuuttanut. Muistellen sodanaikaista lapsuuttaan hän nostaa äänensä sotaa vastaan, rauhan säilyttämiseksi maailmassa. Eräässä runossa hän heittää kutsun:
Muistakaa!
Nuorten vaitilolo
on vain:
Emme unohda
ja opetamme
lapsemme ja
lastenlapsemmekin
muistamaan.

Runoilija muistelee, miltä lapsena tuoksui "tuore multa, ei kevätkyntöjen aikana, vaan kesäkuussa 41, kun nuoret sotilaat kaivoivat taisteluhautoja" hänen kotikylänsä liepeillä ja hän kirjoittaa, että
Vielä nytkin
kun kuljen kevätkynnöstä,
mullan tuoksu tuo mieleeni
sotilaslapioiden teräksiset
kilahdukset.

Armas Hiiri kuvaa syyttävästi, miten vihollislentokoneista pommitettiin ja ammuttiin junaa, jossa oli evakkoon matkustavia naisia, lapsia ja vanhuksia. Hän puhuu siitä, ettei hänen sukupolvensa ole sotinut, mutta tuntee kuitenkin itsensä "taistelut käyneeksi".

Sodanvastaista aihetta Hiiri käsittelee myös monissa muissa runoissaan.

Kokoelman toisessa osassa (Läpi aikojen) runoilija mietiskelee ystävistä ja ihmiskohtaloista. Hän koskettelee myös rakkausaihetta, jolla alkaakin toinen sikermä:
Väittävät:
rakkaus on lyhytkaikainen ilo
elämän pitkällä taipaleella.
Hänen rakkaudelleen
elämäkin on lyhyt.

Syvällisiä mietteitä ja elämänfilosofiaa. Näin voisi luonnehtia eräitä runoja. Sellainen on Ovia, jossa tekijä väittää että "kaikki maailmassa, ovien liikkuminenkin riippuu... ihmisistä".

Lehtikirjoituksessa on mahdoton eritellä kaikkia kokoelman runoja. Mutta tekijälle ominaisia mietiskelyjä sisältävien pienen runon tahdon vielä esittää kirjan toisesta osasta:
"Kuinka vanha olet?"
Kuulen taasen
unhoon vierineitten vuotten
äänet.
Kovin vanha
Koska kauas taakse
ovat sodan
julmat päivät jääneet.

Kokoelman kolmas osa (Talvesta kesään) sisältää lyyrillisiä välähdyksiä ja miniatyyrejä. Sikermä alkaa runolla "Ikkunani katsoo maailmaan aurinkoiseen tai sateiseen, sen päiviin ja öihin".

Runo pajusta sisältää ajatuksen uusiutuvasta keväästä ja elämän ikuisesta jatkumisesta. Paju, joka kestää "hyisen tuulen ja pakkasen", on suojasään tullen jälleen "valmis uskomaan kevääseen".

Mielenkiintoisia ovat A. Hiiren miniatyyrit, joista jokainen koostuu kolmesta-neljästä rivistä. Seuraava niistä on suorastaan löytö:
Ensimmäisenä kevätlintuna
nokkii lunta
huhtikuun sade.

Runoilijan hyvästä havaintokyvystä puhuvat seuraavat rivit:
Iltaruskon puunnossa
uuden tuvan salvoksella
lastuja
kuin tulilintujen sulkia.

Melkein kaikki A. Hiiren suomen kielellä kirjoittamat runot ovat vapaamittaisia lukuun ottamatta eräitä kokoelman kolmannesta osasta. Ja ne eroavat muiden tasavaltamme runoilijain jopa Oleg Mishinin eeppisistä runoista lakonisuudella ja kirkkailla vertauskuvilla. Se ei kuitenkaan merkitse, että Oleg Mishinin venäjänkieliset runot olisivat heikompia. Niissä on käytetty toisenlaisia, nykyiselle venäläiselle neuvostorunoudelle ominaista runomittaa. Eräisiin niistä voidaan tutustua runokokoelman neljännessä osassa (Vuosien varrelta). Ne ovat Taisto Summasen, Vieno Leväsen ja Jaakko Rugojevin suomentamia.

Jo ensimmäinen Taisto Summasen suomentama runo Kolme työpukua tempaa lukijan puoleensa. Runoilija on sisällyttänyt siihen syvällisen ajatuksen. Jos aikaisemmin naulassa riippui kaksi työpukua niin
...tänäänpä niiden vieressä
kolmas puhtaana komeilee.
Nuoruus kangastaa isän
mielessä,
silmät lämpöä säteilee.
Katsoo kolmatta hän työpukua
vielä uutuuttaan upeilevaa.
Kolme pukua,
samaa sukua.
Yhteen perheeseen kuuluvaa.

Syvän ajatuksen sisältää myös runo Rupla, jolla alussa oli vain rahan haju. Mutta kun se "viestikapulana" kiersi kädestä käteen
on korkeampi arvo sillä
ja herättää se kunniaa,
kun ylpeänä kajahtaa
ei rahalle, vaan bensiinille.

Myös venäjänkielisissä runoissaan tekijä ylistää neuvostoihmistä, työtä ja rauhaa. Niistä uhkuu myös sodanvastainen henki. Runonsa Lunta tykeillä O. Mishin päättää riveillä:
Antaa lumen tykit kattaa.
Päällä kylmäin putkien
olkoon aina sulamatta
tämä lumi valkoinen.

Runossa Yö (suoment. A. Levänen) hän ylistää rauhaa:
Maa sikeässä unessaan
yön lepää hiljaa aamun tuloon.
Ei sodan aavistustakaan,
maa uinuu hiljaisuuden
suloon.

Se päättyy voimakkaaseen vertauskuvaan:
Jo palaa liekein hulmuvin
nyt tuli rannan tuntumassa.
Kuin kumoon lyödyn kypärin
nään siellä padan
kiikkumassa.

Luonnonsuojeluongelmat myös liikuttavat runoilijaa. Runossa Joen valitus, jonka on suomentanut J. Rugojev, O. Mishin näyttää, miten entinen kirkasvetinen joki on saastutettu ja se valittaa anoen apua:
Kuka veteeni kaarnat syytää,
saan keneltä saastan ja lian.
Älkää, ihmiset, tappako syyttä.
Tukahdun... Auttakaa pian.

Armas Hiiren (O. Mishinin) suomenkielisestä runokirjasta saa selvän kuvan runoilijan monipuolisuudesta ja hänen aihepiirinsä laajuudesta sekä siitä, että runoilija osaa kuvata taitavasti elämän eri puolia käyttämällä erilaisia taidekeinoja.

www.locallit.net