Etusivu  Kirjailijat  Teokset  Aikajana  Punalippu  Neuvosto-Karjala  Linkkejä

Taustatietoja kirjallisuustoiminnasta

Sivusto käsittelee Karjalan alueella julkaistua suomenkielistä kirjallisuutta ja kirjallisuustoimintaa. Nimellä Karjala viittaan hallinnolliseen alueeseen, joka tänä päivänä tunnetaan Karjalan tasavaltana. Neuvostokaudella sillä on ollut useita nimiä ja statuksia. Vuonna 1920 Karjalan alueelle perustettiin Karjalan työkansan kommuuni. Karjalan alueella käydyn sisällissodan (1921–1922) ja neuvostohallinnon perustamisen jälkeen se muutettiin Karjalan Autonomiseksi Sosialistiseksi neuvostotasavallaksi vuonna 1923. Neuvostoliiton ja Suomen välisen talvisodan (1939–1940) jälkeen siihen liitettiin laajoja alueita Suomen Karjalasta ja vuonna 1940 perustettiin Karjalais-Suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta. Jatkosodan jälkeen (1944) osia alueesta liitettiin Leningradin ja Murmanskin piireihin. Vuonna 1956 tasavallan status muutettiin ja Karjalasta tuli Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, joka kesti Karjalan tasavallan perustamiseen, vuoteen 1991 saakka.

Suomenkielinen kirjallisuustoiminta alkoi Karjalan alueella 1920-luvun taitteessa, koki vireimmän kautensa 1960–1980-lukujen välisenä aikana ja on jatkunut jyrkästä vähenemisestään huolimatta vielä 2000-luvullakin. Olemassaolonsa ajan se on myös edustanut kielellisen ja etnisen vähemmistön kirjallisuutta Karjalan alueella. Se on ollut osa monikielistä Karjalan kirjallisuuden kenttää, jota on luonnollisesti hallinnut venäjän kieli. Mutta myös karjalan kielellä julkaiseminen on hiljalleen voimistunut 1970–1980-luvuilta alkaen. Sen viriäminen on ollut yhteydessä karjalan kielen revitalisaatioon, joka käynnistyi näkyvästi 1980-luvun lopulla.

Moninkertaisesta marginaalisuudestaan huolimatta suomenkielisellä kirjallisuudella on ollut neuvostokaudella ja sen jälkeen merkittäviä kulttuurisia, poliittisia ja ideologisia tehtäviä ensin osana neuvostokirjallisuuden kokonaisuutta, myöhemmin neuvostoliiton jälkeisen ajan keskusteluja ja diskursseja Karjalan tasavallassa. Suomenkielisen kirjallisuuden, myös neuvostokaudella kirjoitetun, kulttuurisista ja poliittisista merkityksistä keskustellaan aktiivisesti edelleen 2000-luvulla. Esimerkiksi sellaiset historialliset romaanit kuin Nikolai Jaakkolan Pirttijärven rantamilla (1949–1968), Antti Timosen Me karjalaiset (1971), Ortjo Stepanovin Kotikunnan tarina (1979) keskeisimpänä ovat nousseet karjalaisen kirjallisuuden, kulttuurin, historian ja elämäntavan esitysten edustajiksi kirjallisuuslehtien ja sanomalehtien palstoilla käydyissä keskusteluissa.

Kirjallisuustoiminnan vaiheita 1900–2000-luvuilla

Kirjallisuustoiminnan aloittivat 1900-luvun alussa ja 1920-luvulla Venäjälle ja Neuvostoliittoon Suomesta, Inkeristä ja Pohjois-Amerikasta siirtyneet suomalaiset ja inkeriläiset emigrantit. Suomalaiset emigrantit siirtyivät Venäjälle pääasiassa 1900-luvun alun työttömyyden ja vuoden 1918 sisällissodan jälkimainingeissa. Osa suomalaisista emigranteista oli siirtynyt Pohjois-Amerikkaan, josta he useimmiten poliittisen vakaumuksena takia siirtyivät Neuvostoliittoon ja Neuvosto-Karjalaan 1920–1930-luvuilla. Inkeriläisväestö oli puolestaan tullut alueelle osittain pakolaisuuden myötä suureksi osaksi toisen maailmansodan jälkeen, vaikka inkeriläisten hajaannus kotiseudultaan oli alkanut jo 1920–1930-luvuilla.

Ensimmäisen polven kirjailijat olivat syntyneet 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä ja heidän aktiivinen julkaisukautensa oli 1920–1930-luvuilla. Ensimmäisen polven kirjailijoita olivat mm. Jalmari Virtanen, Eemeli Parras, Ragnar Rusko (Ragnar Nyström), Arvi Nummi (Arvi Pakarinen), Oskari Johansson, Lauri Letonmäki, Lea Helo, Matti Husu ja Hilda Tihlä.

Toisen polven kirjailijoiden aktiivinen julkaisukausi on ollut toisen maailmansodan jälkeen. Kirjallisuuden kärkihahmot kuuluivat kirjailijaliittoon ja olivat tässä suhteessa ammattikirjailijoita. Tosin myös harrastajakirjoittajien toiminta oli vilkasta ja se oli ollut aktiivista kirjallisuustoiminnan alkuvaiheista lähtien. Toisen polven prosaisteja olivat Nikolai Jaakkola, Antti Timonen, Jaakko Rugojev, Pekka Perttu, Matti Mazajev, Uljas Vikström ja Jouko Korhonen. Runoilijoita olivat mm. Nikolai Laine, Taisto Summanen, Armas Mishin, Terttu Vikström ja Unelma Konkka.

Suomenkielellä kirjoittavien määrä on laskenut 1980-luvulta alkaen. 2000-luvulla Karjalan kirjailijaliitossa on vain muutamia suomenkielellä kirjoittavia, kuten Matti Mazajev, Armas Mishin ja Jevgeni Bogdanov. Suomenkielisen kirjallisuustoiminnan yksi näkyvimmistä tekijöistä on Petroskoissa ilmestyvä kirjallisuuslehti Carelia. Lehti julkaisee mm. proosa- että runotekstejä ja kirjallisuusarvosteluja. Lehdessä julkaistaan tekstejä myös käännöksinä.

www.locallit.net