Etusivu  Kirjailijat  Teokset  Aikajana  Punalippu  Neuvosto-Karjala  Linkkejä

Ortjo Stepanov | Vako vaolta 1964

Teos sisältää kuvauksia, kertomuksia ja filminovellin. Kuvauksia kirjassa on kolme. "Uudet valot Uhtualla" kuvaa aikaa, jolloin tasavaltamme otti taloutensa kehittämisessä ensiaskeleita. Siinä kerrotaan piirin ensimmäisen sähköaseman rakennustöistä vuosina 1926–27 ja niistä vaikeuksista, joita silloin oli, kun koneet oli tuotava ulkomailta, ei ollut teitä eikä alan ammattimiehiä. Kuvaus valottaa lukijalle piirin maatalouden kulkemaa tietä. Siinä tutustutaan peräänantamattoman ja työhön kiintyneen Pavel Ivanovin elämäntaipaleeseen. "Uittovaltuutetussa" tekijä näyttää miten nuorempikin polvi kykekee johtamaan monitahoista uittotyötä, kun rehti työkollektiivi uskoo sille, tässä tapauksessa Santeri Savinille, vastuunalaisen tehtävän. Filminovelli "Joutsen" kertoo maaseutunuorison elämästä. Työkollektiivi vaikuttaa hakoteille joutuneeseen Ilmariin ja hän käsittää vihdoin, että ulkokultainen ele ja asenne ei auta missään. Kertomus "Simana-vaari ja kirje" kertoo ajasta ennen vallankumousta, siitä kun Simana sai lukutaidttomuutensa takia tietää Huotari-veljensä kaatumisesta vasta kahdenkymmenen vuoden kuluttua. (Pekka Perttu Punalippu 1/1965.)

Bibliografiset tiedot:

Ortjo Stepanov. Vako vaolta. Kuvauksia, kertomuksia, filminovelli. Karjalan Kirjakustantamo. Petroskoi. 1964. 88s.

Kritiikkejä:

P. Perttu. Kirjaesittelyä. Ortjo Stepanovin Vako vaolta. [Punalippu 1/1965, 122]

Teoksia

 Häädetty kurki 1958
 Suurilla selkosilla 1961
Vako vaolta 1964
 Koetus korpikylässä 1967
 Sakun Jaakko 1973
 Kotikunnan tarina 1972/1979
 Lesket 1983
 Prokon Maksima 1986
 Kotikunnan tarina I ja II 2002
 Koetus korpikylässä 2005

Lehtiartikkeleita

Kirje toimitukseen. [Punalippu 6/1989]
Lopultakin kunnianimi. [Carelia 8/1992]

www.locallit.net